Koti-ikävästä kiitollinen.

Torstaina Yhdysvalloissa juhlitaan kiitospäivää, joka vaikuttaa olevan täällä hyvin tärkeä ja suuri juhlapäivä. Ruokakaupoissa on koottu kaikenlaiset perinneruoat kätevästi näkyville, perusleivontatarvikkeita löytyy nyt yllättävän helposti, eikä niitä tarvitse kovin kauaa etsiskellä, toisin kuin pari kuukautta sitten. Halloween koristeiden tilalle vaihtuivat nopeasti sadonkorjuusta, kiitollisuudesta ja perheen yhdessäolosta muistuttavat koristeet. "Happy Thanksgiving"- toivotuksia on sadellut marraskuun ensimmäisistä päivistä lähtien ja koulustakin tulee kolmen päivän loma, joista tosin yksi päivä taitaa mennä itsensä Abraham Lincolnin piikkiin. Kuinkahan hänen synttäreitään huomenna juhlisimme?

Kiitospäivänä aion kokata. Bataattilaatikko vaahtokarkkikuorrutteella on ehkä liikaa ja kalkkuna nautitaan tämän lehden kansikuvasta, mutta jotakin uutta aion kokeilla.

Olemme painiskelleet koti-ikävän tunteen kanssa itse kukin viimeisten kuukausien aikana. Välillä tulee hetkiä, jolloin kysyy itseltään, miksi oikein olemme täällä, mitä me täällä teemme? Lapset kaipaavat kavereitaan, niin minäkin omiani. Eniten kaipaan mahdollisuutta nähdä isovanhempia ja sisaruksia suhteellisen helposti, vaikka se Suomessakin aina oman vaivansa ja usean tunnin matkan vaatii. Olen kaivannut itselle tuttua liikkumista paikasta toiseen, Helsingin keskustaa, työskentelyn tuomaa lisää omaan identiteettiin ja uskomatonta kyllä, jopa syksyn pimeyttä. Oman paikan hakeminen jälleen uudelleen tietäen samalla, että kaikki tulee olemaan väliaikaista, on ollut haastavaa. Samalla, kun olen tunnistanut, että ajoittainen alakulo on varmasti koti-ikävää ja sopeutumisen vaikeutta, olen kokenut syyllisyyttä tunteistani. Mehän olemme ihan mahtavassa paikassa! Olemme toteuttaneet pitkäaikaisen haaveen ja päässeet tänne asti. Syksy on ollut auringontäyteinen ja ihana, miten kehtaankin edes pienen hetken kaivata harmaassa sumussa murjottamista ja märkiä kenkiä. Jotenkin järkeilin, että tämä hieman absurdi kylmenevän ja pimenevän syksyn ajoittainen kaipuu liittyy varmasti johonkin sisäiseen vuodenaikakalenteriin. Siihen, miten on tottunut ympäristön muuttuvan kulloiseenkin aikaan vuodesta. 

Balboa Island, Newport Beach

Oma pahin ikäväni alkoi hiljalleen mennä ohi, kun keskityin enemmän siihen, mikä aiemmin elämässä tuntui kaipaavan muutosta ja siihen, mikä kaikki täällä on paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin kotoisassa Suomessakin. Olen oikeastaan koti-ikävästä kiitollinen. Vaikka välillä on ikävä, se tarkoittaa myös sitä, että olemme nyt perheenä täällä kokemassa jotakin täysin uutta. Saimme tilaisuuden elää arkea hetken eri tavalla ja seikkaillakin vähän. Näemme maailmaa, kehitymme monissa taidoissa, laajennamme ystäväverkostoamme ja löydämme luultavasti itsestämmekin paljon uutta. 

Mitä asioita täällä uudessa arjessa sitten arvostan ja pidän hyvänä? 
Pidän amerikkalaisesta tyylistä kehua ja kannustaa toisia. Tätä tehdään koko ajan, lapsille ja aikuisille. Ja se tuntuu hyvältä. Ihan sama, onko joku asia tehty ihan hyvin vai todella hyvin, mutta on oikeasti kiva kuulla "Good job!" Se kannustaa eteenpäin. Olen huomannut, että varsinkin keskimmäinen lapsista on todella mielissään saaduista kehuista ja hänelle onkin kehittynyt hiljalleen aika hieno motivaatio koulutehtävien tekemiseen. Tuskin tämä on kokonaan kehujen ansiota, mutta ei niistä varmasti haittaakaan ole. Seuraava haaste onkin omaksua tämä kehumisen taito myös itse. 

Poikien uusi koulu on ollut aivan mahtava. Olen todella vaikuttunut siitä, miten kaksi kieltä täysin osaamatonta, uusissa tilanteissa hieman arkaa poikaa ovat sujahtaneet uuteen kouluunsa. Tottakai aamulla on välillä ikävä herätä, eikä tekisi mieli mennä kouluun ja niin edelleen, mutta päivien jälkeen yleensä haen tyytyväiset ja iloiset pojat kotiin. He puhuvat kavereista, koulun opettajista ja rehtorista mukavasti ja kertovat kivoja juttuja. Koulun pienet tapahtumat, kuten joka keskiviikkoinen jäätelönmyynti ja viikon takaiset kirjamessut ovat olleet tärkeitä juttuja, samoin opettajilta saatavien pisteiden kerääminen, joilla voi hankkia itselleen pieniä tai hieman suurempia palkintoja. Iltapäivisin koulun läheiseen puistoon kerääntyy porukkaa leikkimään, oikeasti leikkimään, kännykät eivät ole lapsilla mukana koulussa. Tuskinpa suurimmalla osalla nuoremmista alakoululaisista vielä edes on omia puhelimia. Opiskeltavaa toki riittää paljon ja läksyt, kirjojen lukeminen ja muut tehtävät on hoidettava tarkasti. Poissaoloista ollaan hämmästyttävän tarkkoja. 
Kaiken kaikkiaan koululla vallitsee kuitenkin ulkopuolellekin aistittava mukava ilmapiiri. Lasten ja opettajien ilmeet ovat iloisia, toisia huomioidaan ja pieniä kiistatilanteita lukuun ottamatta ikävän oloista kiusaamista ei ole kuulunut tai näkynyt. Koska pojat ovat englantia vasta opettelevien luokilla, tulevat luokkakaverit hyvin eri puolilta maailmaa. Tämä on laajentanut hienosti poikien käsitystä maailmasta, erilaisista ihmisistä, kielistä ja kulttuureista. Lapset ovat oppineet erottamaan kiinalaisen ja japanilaisen, vaikka nuorempi koululainen onkin antanut yhdelle aasilaispainotteiselle kaveriporukalleen nimeksi kiinaryhmä. 

Tänään koululle ajaessa, käynnissä oli opettajien ja oppilaiden välinen jalkapallo-ottelu. Koko koulu oli katsomassa.

Välillä minusta tuntuu, että lapset ovat saaneet lisää ihan vain lapsena olemisen vuosia tänne muuton jälkeen. Leikkiminen lisääntyi hurjasti, pelaaminen vähentyi jonkin verran, ehkä juuri sen häiritsevän ja ajoittain huolestuttavan osan verran. Ulkona on mukava puuhastella, urheilla ja leikkiä, uimme kaikki aikaisempaa enemmän. Lasten kanssa ollaan aina ja kaikkialla, kotona ja ulkona. Välillä tämä rasittaa, koska ehdimme jo tottua siihen, että isommat pojat pärjäävät hetken kahdestaan kotona tai voivat leikkiä myös yksin ulkona. Toisaalta tiedämme koko ajan, mitä milloinkin tapahtuu ja tarvittaessa voimme auttaa eteen tulevissa hankalissa tilanteissa heti. Koska kännyköitä ei käytetä vielä koulussa ja kaveriporukoissa omin päin, ovat pois jääneet ikävät some-maailmaan ilmentymät, joita jo alaluokilla alkoi hiljalleen Suomessa tulla vastaan. Tiedän toki, että tähän asiaan luultavasti olemme saaneet vain muutaman vuoden armonajan ja nämä asiat tulisivat täälläkin vastaan myöhemmin. 

Koska tulimme tänne ilman minkäänlaista tukiverkostoa, on kaikkien täytynyt alkaa luomaan omaa verkostoaan melkein alusta. Toki Suomessa sukulaiset ja ystävät eivät minnekään katoa ja kiitollinen olen myös facetimesta ja muista yhteydenpitokanavista, jotka tuovat tärkeän ripauksen tukiverkkoa myös tänne. Tutustuminen ja ystävystyminen on välillä rankkaa ja vaatii itseltä aina jonkinlaista heittäytymistä. On niin erilaista aloittaa tutustuminen aivan alusta kuin viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka tietävät kaikki vaiheesi lapsesta tai nuoresta lähtien. Monesti tulee mietittyä millainen vaikutelma itsestä jää uudelle tuttavalle, jonka on tavannut vasta täällä, missä olen vielä ainakin toistaiseksi vähän hukassa kaikesta. Vieraalla kielellä kaikki on vielä tuplasti hankalampaa, kun ei ihan saa sanottua asioita niin kuin ehkä tarkoittaisi tai haluaisi. Kaikki kunnia taas lapsille, jotka ovat tehneet uusia ystäviä ilman yhteistä kieltä. 
Meitä kaikkia on kuitenkin onnistanut ja olemme tehneet ja saaneet uusia ystäviä, ihan pienimmästäkin alkaen. Tästä olen erityisen kiitollinen. 

Kaipaus entiseen tarkoittaa käytännössä siis mahdollisuutta uuteen. Toisaalta se kertoo myös siitä, että siihen entiseen on varmasti myös hienoa palata sitten kun sen aika on. Ikävä on varmasti tunne, joka silloin tällöin saa tullakin, kunhan opettelee ymmärtämään myös sen kääntöpuolen. 

Balboa Islandin ihanat talot. Vaikka olemme saaneet monia mahdollisuuksia, näistä asumuksista voi varmasti vain haaveilla. Ja sen kyllä tein.

California Soundtrack

Monelle on varmasti tuttu ilmiö, kuinka tietyt kappaleet muistuttavat aina myöhemminkin jostakin tietystä eletystä ajasta, henkilöstä, tunteista tai tapahtumasta. Ennen muuttoa kokosin Spotify- palveluun soittolistan, johon valitsin kaikenlaisia kappaleita, joiden ajattelin kuvastavan tulevaa asuinpaikkaa ja luovan tunnelmaa lähtöön. Lista toimikin oikein hyvin ennen muuttoa ja ehkä palailen sitä kuuntelemaan aina välillä. Todellinen California soundtrack on kuitenkin muodostunut hieman erilaiseksi. Tänne muuttaminen ei sittenkään tarkoittanut automaattisesti jatkuvia rantabileitä bikineissä, vaikka rantamaisemat videolla tutuilta jo näyttävätkin. 

Huntington Beach

Jatkuva autoilu on suonut minullekin jälleen tilaisuuden kuunnella enemmän musiikkia. Kotona minun on harmi kyllä vaikea kuunnella omia valintojani, koska en pidä siitä, että musiikkiin sekoittuu itkua, riehumista, jatkuvaa puhumista ja kaikenlaista muuta ääntä. Autossa musiikin kuuntelu onnistuu jostakin syystä lastenkin kanssa paremmin. Välillä pojat valitsevat omia suosikkejaan, välillä minä ja usein kuunnellaan ihan vain radiota, johon on viritetty ykköspaikalle Kroq. Erityisen hyvältä täällä kuulostavat vanhat suosikit Red Hot Chili Peppers, Green Day ja Foo Fighters. Ehkä musiikki herää vielä eri tavalla eloon siellä, missä sitä on alkujaan tehty. 

Kappale, joka tulee kuitenkin aina soidessaan tuomaan mieleen tänne muuttamisen, uudet maisemat ja jatkuvan auringonpaisteen on kuitenkin Lana Del Reyn Doin´ Time.

Musiikin parissa olen ollutkin ahkerasti viimeiset pari viikkoa. Viime lauantaina meillä oli kuoron konsertti, Letters Home. Esiinnyimme melkein viidelle sadalle ihmiselle ja show onnistui kaikin puolin hienosti. Konsertti koostui oikeista kirjeistä rintamalta kotijoukoille ja takaisin alkaen vapaussodasta aina Irakin sotaan asti. Kirjeiden välillä ohjelmisto koostui aikakauteen ja kirjeiden sisältöön sopivista lauluista. 
Tuntui hienolta päästä pitkästä aikaa esiintymään. Ja kun nyt on vauhtiin päästy, pääsevät tekoripset laatikosta tuulettumaan uudelleen jo ensi lauantaina, kun vuorossa on joulukonsertti. 
Esiintymisiin on täällä tapana panostaa kunnolla myös ulkoisesti. Esiintymisvaatteet ovat kaikilla samanlaiset tai vähintään puvustosta vastaavien hyväksymät. Esiintymisiin meikataan tietyllä tavalla, jotta silmät erottuvat, huulipunaa ja poskipunaa laitetaan runsaasti ja sen jälkeen vielä vähän lisää. Meikkivoiteen väriä en taida edes kuvailla. Vaikka kotona en paljon uskaltanut meikkaamisen jälkeen peiliin vilkuilla, ymmärsin lavameikin ja yhtenäisen pukeutumisen idean  kuoron kokoontuessa yhteen. Ennestäänkin sydämellisestä ja mukavasta porukasta oli kuoriutunut yhdessä hienosti toimiva yksikkö. 

Oc Sound, Letters Home Show 16.11.2019

Ja soihan meillä kotonakin musiikki. Suomesta tuotu Soiva laulukirja on 1-vuotiaan hellässä huolenpidossa kestänyt yllättävän monet kuuntelut. Tämän hetken suosikit ovat vanhat kunnon Hämä hämä häkki ja Piippolan vaari. Lauleskellessani tajusin myös eräänä päivänä kuinka hieno sanoma Hämä hämä häkistä löytyy. Lauluhan kuvaa täydellisesti joko tervettä, toimivaa yhteiskuntaa tai yksilöä. Tarvitsemme kaikki sinnikkyyttä (hämähäkki), ahkeruutta, toiston sietämistä ja yhteistyötä (muurahainen) sekä kulttuuria, leikkiä, liikuntaa ja lepoa (heinäsirkka). Tällaisella paketilla pärjännee, oli tukikohtana sitten niitty, Suomi tai Kalifornia.

 

Kuin toinen luonto

Kun muuttaa täysin toiselle manteereelle, on vastassa myös aivan uudenlainen luonto. Keski-Euroopassa ympärillä tuntui jokseenkin tutulta, vaikka lehtipuulajeja oli enemmän ja päivänkakkarat kukkivat jo hyvissä ajoin kesäkuussa. Tänne tullessa lähes kaikki ympäröivä kasvillisuus tuntui kuitenkin vieraalta ja omituiselta. En vieläkään tiedä läheskään kaikkien puiden nimiä, ympärillä kukkii vieraita kasveja, joista en tiedä mitään, varikset ovat mustia ja pensaissa on joka puolella kuorrutteena hämähäkin seittiä (aitoa, ei Halloween versiota). Irvinessa lisäksi kaikki on niin viimeisen päälle laitettua, että en ollenkaan hahmota mikä laji on istutettua ja mikä missäkin kasvaisi oikeasti. Toisin sanoen täältä taitavat puuttua aidot tienvieruspusikot. 

Top of the World, Laguna Beach

Ensin luulin, että joku 80-luvun lapsi oli pudottanut tupsun pipostaan, mutta se olikin kotipihan pensaan kukka.

Liikkuessani katselen aina paljon ympäröivää luontoa, etsiskelen silmillä kasvien eri vaiheita, eläimiä ja hyönteisiä. Vuosien varrella tästä on hahmottunut itselle kalenterimainen aikajana, missä vaiheessa vuotta luonnossa mennään. Täällä luontokalenterini on aivan käyttökelvoton, ainakin toistaiseksi. Hiljalleen alan varmasti opettelemaan puiden ja kasvien nimiä tarkemmin. Nopealla googlauksella Sycamore on ilmeisesti suomeksi plataani. Tämän ja paikallisen männyn lisäksi en muita puita vielä kunnolla tunnistakaan. Palmutkin ovat palmuja vain, vaikka selvästi niitäkin on erilaisia. Eipä silti, etten erilaisesta kasvillisuudesta nauttisi. Erityisesti olen ollut yllättynyt, että ympärillä kukkii näin syksylläkin todella paljon puita ja pensaita. Samoin linnut tuntuvat tällä hetkellä laulelevan aivan kuin Suomessa keväällä, vaikka osassa puista lehdet kuivuvat ja kellastuvat. Kasvukausia taitaa täällä olla useampia kuin yksi. 

Kukkiva puu (en tiedä mikä) ja kolibri.

Eläimiä olemme nähneet täällä jo paljon, erityisesti pohjoisemman rannikon ja meren eläimet, saukot, hylkeet ja erilaiset linnut olivat valtavan hieno elämys. Kotipihalla hyppelee päivittäin paljon kaneja ja oravia pienimmän lapsen iloksi. Kookkaat haukat ja ehkä kotkatkin kaartelevat vähän joka puolella ja niitä on hienoa seurata. Kaikista suurin yllätys minulle kuitenkin oli kolibrit, joita voi nähdä lentelevän kukkivissa puissa ja pensaissa. Ensimmäisen kerran kolibrin bongattuani itse asiassa huudahdin ääneen "kolibreja!" Ja tämä tapahtui aivan kotioven ulkopuolella, mikä ehkä lisäsi ilon määrää sillä hetkellä. Kotipensaassamme elelee myös vihreä lisko, jonka kohtaan aina silloin tällöin. Nämä kyseiset liskot (Green Anole) ovat kuitenkin ilmeisesti Kaliforniassa vieraslaji. Vähemmän mieluisista uusista eläinystävistä voisin mainita vaikkapa torakat, joita vilistelee silloin tällöin pimeän tullen ulkona sekä hämähäkit, joista olen jo muutaman kerran maininnutkin. 

Living Desert Zoo and Gardens, Palm Desert

Olen alkanut muutaman kuukauden aikana myös aivan uudella tavalla pitämään kaktuksista ja sukkulenteista. Täällä molempia näkee paljon istutuksissa ja myös vaelluksilla osana kuivassa pärjäävää kasvillisuutta. Vaihtelua näiden kasvien ulkonäössä, väreissä ja koossa on yllättävän paljon. 

Irvinen maisemia

Kalifornian luonto on ollut suurimmaksi osaksi todella hienoa katseltavaa ja koettavaa, erityisesti asuinalueiden ulkopuolella. Irvine on vihreä ja viihtyisä paikka, mutta omaan makuuni ehkä vähän liiankin laskelmoidusti laitettu ja hoidettu. Päivittäin alueellamme suristaan jonkun koneen kanssa. Puhalletaan lehtiä ja roskia, kantataan nurmea, että katukiveys pysyy varmasti linjassaan, ajetaan nurmikkoa, parturoidaan pensaita tasaiseen kuutiomittaan. Tätä kaikkea tapahtuu ihan oikeasti päivittäin. Itselleni vähempikin trimmaaminen riittäisi, ihan jo melun ja päästöjen vuoksi, mutta edelleen maassa maan tavalla. Varmasti tämän tason puutarhurointi tuo alueelle myös paljon työpaikkoja. Salaisesti kuitenkin iloitsen jokaisesta vähänkin väärään suuntaan törröttävästä oksasta. 

Auringonlasku moottoritiellä

Luontokokemuksia ovat osittain ehkä myös ne huomiot, miten paljon suuri ihmismäärä on muokannut ympäristöä täällä. Valtavat kaupunkialueet, suuren ihmismäärän siirtymiseen tarvittavat laajat ja leveät tieverkot muistuttavat jatkuvasti ihmisen jättämästä jäljestä. Ilman laatu on täällä tuntuvasti huonompi. Ilmastonmuutoksen tuomat uhkat, kuten tulipalot (jotka ovat jo todellisuus, eivät vain uhka) tuntuvat täällä paljon todellisemmilta. En ole ollut ilmastoahdistuja, mutta olen pyrkinyt tekemään parempia valintoja arjessa. Tutussa ympäristössä tämä olikin melko helppoa. Suomessa kierrätys on suhteellisen vaivatonta, julkinen liikenne toimii, vastuullisesti tuotetut tuotteet ovat helposti löydettävissä. Lisäksi kaikessa toiminnassa tuntui olevan järkeä, koska useat ihmiset toimivat samalla tavalla. Muovinkeräysastiat ja biojättetynnyrit täyttyivät ja vieläpä oikeasta jätteestä, busseissa ja raitiovaunuissa oli ruuhkaa ja yleinen into kaikenlaiseen kierrättämiseen tai alkujaankin hankkimatta jättämiseen oli selvästi tuntuvaa. Täällä tuntuu aivan eri tavalla siltä, että yhden ihmisen valinnoilla ei ole niin paljon merkitystä. Kun sekajätelavalta kurkistaa pahvilaatikkojen ja pakkausmuovien torni, ei taida olla väliä jos työnnän jokaisen pienen leipäpussin ja pahvihylsyn kierrätyslaatikkoon. En nyt tietenkään lopeta kierrättämistä, olen vain ymmärtänyt täällä paremmin kuinka se ei olekaan mikään uusi normi kaikkialla tai kaikille. Nämä tuntemukset kuitenkin tulevat vain näkemästäni arjesta. Varmasti täällä tehdään myös paljon hyviä valintoja ja ratkaisuja eri osa-alueillla.

Palm Desert

Parasta Kalifornian luonnossa ehkä kuitenkin on sen monipuolisuus. Täältä löytyy merta, rannikkoa, aavikkoa, vuoria, jättimäisiä puita ja metsiä sekä ihmisen muokkaamia ympäristöjä hyvässä ja pahassa. Kokemista, näkemistä ja uutta opeteltavaa riittää aina vain.

Halloween

Halloween on kiehtonut minua jo pitkään. Pinterestiin olen keräillyt oman kokoelmani helposti toteutettavia karmivia koristeita ja ruokia, olen joinakin vuosina kaivertanut kurpitsalyhdyn (koska askarteleminen on niin mukavaa!) ja pari kertaa meillä on ollut pieniä koristeita. Salaisesti olen toivonut järjestäväni joskus hienot Halloween juhlat Harry Potter tai Walking Dead-teemalla. Hieman kuitenkin olen samaan aikaan harmitellut amerikkalaisten perinteiden voimakasta vyörymistä myös Suomeen, joten Halloweenin tunnelma on ollut tähän asti jokseenkin ristiriitainen.

Tänä syksynä pääsin kuitenkin eroon asian pähkäilystä ja pääsin juhlimaan Halloweenia ensimmäistä kertaa kunnolla ja hyvällä omalla tunnolla. Halloween on ollut täällä esillä jo syyskuun alusta saakka ja kaikenlaisen materiaalin määrä on kyllä hämmentävä ja teeman mukaisesti myös vähän pelottava. Jättimäisiä säkkejä yksittäispakattuja treateja on tarjolla hylly toisensa jälkeen, koristeita on joka lähtöön alkaen keinotekoisesta seittihötöstä jatkuen talon korkuisiin kummitushahmoihin. Rooliasuja löytyy sateenkaaren värisestä kakka-emojista kauhuelokuvien kamalimpiin hahmoihin ja mitä nyt kukin ikinä haluaisikaan esittää. Asuja on tarjolla kaiken ikäisille ja niihin myös lokakuun viimeinen päivä pukeudutaan. 

Olikin hauska hakea poikia torstaina koulusta, joka oli täynnä prinsessoja, supersankareita, Hogwartsin oppilaita ja luurankoja. Koulun rehtori oli ollut jättimäinen Tyrannosaurus Rex. Poikien mielestä rehtori on muutenkin huippu tyyppi, koska hän muun muassa leikkii välillä lasten kanssa välitunnilla ja arvostus taisi tämän jälkeen entisestään nousta. Yksi amerikkalaisen Halloweenin parhaimmista puolista olikin, että niin monet osallistuvat päivään ja juhla on yhteistä hauskanpitoa. 

 Lähellämme sijaitsee eräs katu, jonka varrella lähes jokainen talo oli koristeltu mitä karmivimmin ja näyttävimmin koristein. Yleensä rauhalliset naapuruston tiet kuhisivat torstaina autoja ja kävelytiet täyttyivät trick or treat-kierroksella olijoista. Oli hauskaa nähdä kuinka paljon vaivaa ihmiset olivat nähneet asujen ja koristelujen eteen. Monen talon koristelut ja asukkaiden pukeutuminen noudattivat jotain teemaa (esimerkiksi noidat, kummitustalo, Harry Potter). Autotallien eteen oli usein pystytetty pöytä, jonka ääressä asukkaat jakelivat herkkuja, muutamaan taloon mentiin ovellekin. Kaikkia lasten asuja muistettiin aina kehua ja arvailla mitä kukin esittää. Tällainen pieni huomio tuntui selvästi meidänkin lapsista mukavalta. Yleisestikin vaikutti, että kaiken ikäisillä lapsilla oli hauska ilta. Isommat lapset ja teinit kulkivat omissa porukoissaan ja pienemmät aina vanhempien kanssa. 

 Vaikka kierroksella oli vaikuttavaa ja jännittävää nähtävää, miettivät pojat kuitenkin, että kokemus ei ollut niin jännä kuin he olisivat halunneet. Olisi ollut jännempää mennä koputtelemaan ihmisten oville ilman muita ihmisiä ja karkkikupille jonottelua. Ehkäpä perinteinen virpomiskulttuuri nosteli siellä päätään. Ja täytyy myöntää, että pojat olivat kyllä oikeassa. Pimeän pihanurmikon läpi terassin nurkalle kynttilänvaloon asetetulle karkkikupille hiipiminen poikien kanssa oli paljon jännittävämpää. Jatkoimme kierrosta vielä hetken omassa naapurustossa, mutta kovin moneen oveen emme uskaltaneet koputtaa. Onnistuin lisäksi säikyttämään varsinkin vanhimman lapsen sanomalla, että kerätyt karkit täytyy vielä tarkastaa ennen syömistä, ettei niissä ole mitään vaarallista. Asia jäi selvästi ainakin hetkeksi vaivaamaan, vaikka vastaavanlaisista asioista on toki puhuttu jo Suomessakin. On kuitenkin aina eri asia leikkiä ja hullutella kammottavilla asioilla kuin käsitellä niitä todellisuudessa. 

Huomenna aamulla menen polkemaan vielä spinning tunnille, jonka teema on Day of the Dead. Kuulin huhuja, että taustamusiikista vastaavat vain edesmenneet artistit. Sitten on ensimmäinen amerikkalainen Halloween koettu. Täksi vuodeksi väsätyt koristeet, Lohikäärmeiden äidin peruukki ja mekko on pakattu odottamaan seuraavaa vuotta. Karkkeja ja herkkuja riittää syötäväksi vielä pitkäksi aikaa. Tämä on luultavasti tilanne aika monessa muussakin kodissa. Mitähän tapahtuu kauppoihin jääneille herkuille? Näinköhän täälläkään riittää syöjiä niin massiiviselle määrälle herkkuja kun seuraavaa juhlaa laitetaan jo kilvan esille eikä oranssi ja musta kääre ei enää miellytäkään silmää niin paljoa kuin punainen ja vihreä.  
Kaiken yhteisöllisyyden ja hauskan karnevaalimenon keskellä kaipasin myös hieman enemmän näkyvämpää sanomaa juhlan tosiasiallisesta tarkoituksesta, joka ei kuitenkaan taida olla se kaikista isoimman karkkivuoren kerääminen. Kyllä suomalaisella Pyhäinpäivän hartaalla hiljaisuudella on oma tärkeä merkityksensä ainakin siihen kasvaneelle.