Irvine Spectrum Center

Irvinessa ei ole yhtä varsinaista keskustaa. Joku Suomesta tänne muuttanut vertasikin Irvinea Espooseen, melko osuvasti. Irvine on suunniteltu, ei hiljalleen muodostunut, kaupunki, joka koostuu monesta samantyyppisestä asuinalueesta. Liike-elämä on keskittynyt muutamaan isompaan keskustaan ja ostoksia tehdään suurissa kauppakeskittymissä, joita on runsaasti joka puolella. Asuinalueilta löytyy lisäksi pienemmät keskustat, joissa niissäkin on runsaasti kauppoja ja ravintoloita sekä muita sekalaisia palveluita. Lisäksi ulkoilu- ja viheralueita on paljon. 

Irvine Spectrum Center on keskustoista keskeisin ja ostosparatiisiin on panostettu. Ostoskeskuksesta löytyy suuri elokuvateatteri, paljon ravintoloita, paljon erilaisia kauppoja, ja muutama suurempikin tavaratalo. Lisäksi alueella on maailmanpyörä, karuselli, lasten kiipeilyalue ja joka puolella erilaisia suihkulähteitä, joista osassa pääsee myös viilentymään vesihöyryissä ja suihkuissa. Spectrum Center ei ole suljettu sisätila, mikä toimii oikein kivasti täällä ja etenkin lasten kanssa liikkuessa on hyvä, että tulee oltua ulkonakin. Kaikkialla on oikein siistiä ja puhdasta. Vessatiloista löytyy family loungeja, joissa pyörii elokuvia ja imetystiloista tuli mieleen enemmän kauneushoitolan odotushuone lokoisine tuoleineen ja pöydille asetettuine kukka-asetelmineen. Melkein harmitti, ettei tarvinnut näitä enää käyttää (Käytin kyllä silti, kun lapset olivat hetken elokuvan lumoissa ja paikalla ei ollut muita.) Ehkäpä rangaistuksena tästä astuinkin täysin tahrattomalla kadulla koiran kakkaa hetkeä myöhemmin. Täällä ei ole tarvinnut tätä ongelmaa erityisesti vahtia ja niinpä pääsikin läjä yllättämään. Välillä Suomen kotikaduilla lasten kanssa kävellessä tuntui, että joka toinen lause oli "Älä astu kakkaan!" Onneksi vahinko jäi pieneksi ja katuakin oltiin putsaamassa jo muutaman minuutin päästä. 

En ole ollut mikään ostoskeskusten suurin fani. Tuntuu, että kaikkialla on aina samat liikkeet ja ravintolat, lisäksi kulkemisen ja käyskentelyn ilo usein puuttuu. Nyt kuitenkin olen nauttinut täysillä shoppailutunnelmista, ovathan ne kaikki samat liikkeet ja ravintolat nyt meille hetken uusia. 

  
Ostoskeskuksen ympäristö on niin viimeisen päälle laitettu ja hiottu, että ensi vierailujen jälkeen paikasta tuli kovasti mieleen Stranger Thingsin 3. tuotantokauden Starcourt, vain Scoops Ahoy puuttuu. Onneksi ruokailu- ja herkuttelupaikkoja Spectrumista kyllä löytyy yllin kyllin. Ensimmäisillä vierailukerroilla onkin ollut vaikea valita, millä mahansa täyttäisi. Lasten kanssa testasimme 85 ℃ Bakeryn,  leivonnaiset olivat todella herkullisia. Omalla  shoppailureissullani kävin syömässä Wahoo´s:ssa fish tacon, josta tuli kerralla uusi suosikkini. 

Spectrum Centerissä on myös paljon työpaikkoja ja toimistoja. Käväisimme mieheni työpaikalla vierailulla. Kyllä tällaisiin maisemiin kelpaa välillä katseensa ruudusta nostaa.

 

Koulu alkoi.

Koulut alkoivat täällä 22.8. tai 0822, täytyy oppia muistamaan laittaa kuukausi aina ensin.  Tätä kirjoittaessani meneillään on neljäs koulupäivä. Tämä kouluvuosi tulee olemaan lapsille ja meille vanhemmille monella tapaa hyvin erilainen. Selvimpänä erona tietysti uuden kielen oppiminen ja sillä koulun käyminen, mutta muitakin eroja suomalaiseen kouluun on paljon. Ja varmasti näitä eroja paljastuu vuoden aikana lisää. 

Koulun alkuun valmistauduimme aluksi ilmoittautumalla lähikouluumme. Sieltä lapsille varattiin aika kielitestiin, jonka tarkoituksena oli selvittää niiden lasten kielitaitoa, jotka eivät puhu äidinkielenään englantia ja määrittäää tuen tarvetta koulussa. Molemmat tekivät reippaasti reilun puolituntisen testin (suullinen ja kirjallinen testi), josta eivät kertomansa mukaan olleet paljoa osannneet. Olemme käyneet kotona läpi muutamia sanoja ja fraaseja keväästä ja kesästä lähtien, mutta mitään tiukkaa kielikoulua meillä ei ole ollut. Niinpä kielen oppiminen lähteekin täällä oikeastaan ihan alusta. Tuoreet koululaiset olivat onnekkaita ja saivat paikat englanninkielen oppimista tukevalta luokalta. Näitä luokkia on Irvinessa vain yhdessä koulussa, joka onneksi sijaitsee sopivan matkan päässä meiltä. Alunperin ajatuksena oli, että lapset aloittaisivat tavallisella luokalla lähikoulussa, mutta mielemme muuttui, kun kielikoetta pitävä henkilökunta suositteli valmentavaa luokkaa erityisesti 4. luokkaa aloittavalle. 4th grade on ilmeisesti muutenkin vaativa luokkataso sisällön osalta, joten kielitaidottomalle urakka voisi olla turhan iso. Valmentavalla luokalla ollaan yhden vuoden ajan, jonka jälkeen koulu jatkuu tavallisilla luokilla. Tämä oli yksi syy, miksi alunperin ajattelimme, että voisi olla hyvä aloittaa suoraan tavallisella luokalla. Pohdimme, että jälleen uusi koulu vuoden päästä ei olisi hyvä juttu tämän kesän suurten muutosten jälkeen. Mutta eiköhän ensi syksystäkin selvitä. Ainakin viime viikon koulun aloitus sujui paljon odotettua paremmin ja olen hurjan ylpeä rohkeista pojistani. 

Omalla kohdallani kouluvuoteen valmistautuminen alkoi Amazonin, uuden suosikkini, selailulla. Lounaspurnukoita ja koulutarvikkeita ilmaantui melkein päivittäin oven taakse. Niin kätevää ja helppoa! Koulutarvikkeiden hankintaan on luokkakohtaiset hankintalistat, joissa on tarkkaan ilmoitettu minkä merkkisiä, värisiä ja mallisia koulutarvikkeita tulee ostaa ja minkä verran. Pakollisten tavaroiden lisäksi kouluun voi lahjoittaa nenäliinoja, kosteuspyyhkeitä, Ziplock-pusseja ja muita tarvikkeita. Kaupoissa näitä kaikkia tavaroita oli koottu kätevästi yhdelle back to school-alueelle. Täydennystä olikin helppo löytää myös näin, kun viimeisenä iltana huomasin, että olinkin katsonut väärää supply-listaa. Tavallisille luokille ja poikien luokille kun olikin erilaiset listat. Ehdin siis saada aikaan pienen koulunaloituspaniikin itselleni myös. Tuskinpa kuitenkaan oma jännitykseni ylsi lähellekään lasten tasoa. Pari viimeistä päivää jännitys tuntui ja kuului selvästi ilmassa ja suoraan sanottuna olin tosi kiitollinen, kun koulu viimeinkin alkoi. 

Saavuimme ensimmäisenä aamuna koululle hieman myöhemmin kuin olisimme halunneet. Teillä oli ruuhkaa ja parkkipaikkaa koulun läheltä oli mahdoton saada. Onneksi olimme molemmat viemässä, jolloin koululaiset sentään pääsivät suhteellisen ajoissa uusiin luokkiinsa. Koulun pihalla olikin aikamoinen mylläkkä uusia oppilaita ja vanhempia etsimässä oikeaa jonoa ja luokkaa. Osalle ekaluokkalaisista oli askarreltu hellyttävä punainen matto, jossa jokaisen nimi oli kirjoitettuna keltaiseen tähteen. Itku meinasi tulla itselleni tässä vaiheessa, mutta näyttelin reipasta. Saattelin oman ekaluokkalaisen omaan luokkaansa istumaan ja lähdimme etsimään vanhemman lapsen luokkaa, joka olikin onneksi ihan vieressä ja pääsin varmistamaan vuorotellen molempien pärjäämistä. Sinne lapset sujahtivat omille paikoilleen värikkääseen joukkoon muita lapsia. Hymyjä ei paljon ensimmäisenä aamuna näkynyt, mutta ekaluokkalainen jäi leikkimään Head, shoulders, knees and toes- laululeikkiä ja vanhempikin sanoi reippaasti oman nimensä. Siitä alkoi uudenlainen koulutie. 

Iltapäivällä ajelin ensimmäistä kertaa koululle. Jännitin parkkipaikan saamista, mutta sen onneksi iltapäivällä sai helpommin. Luokista saapui pihalle kaksi yllättävän tyytyväistä ja iloista lasta. Huomasin, että he olivat itsekin innoissaan omasta selviytymisestään.
Päivät ovat koulussa melko pitkiä Suomen alaluokkiin verrattuna. Joka päivä 8-14 ja isommalla 8-14.30, keskiviikkoisin koulu loppuu klo 13. 

Koulujen alku tuo nyt minullekin päiviin selkeän rakenteen. Aamulla herään aikaisin tekemään eväitä koululounaalle. Ruokalakin koulussa on, mutta ruoka ei ole siellä kovin terveellistä tai hyvää. Tutustumisreissulla neljäsluokkalainen oli kyllä nähnyt ruokalassa houkuttelevia pop tarteja ja muita herkkuja, joten ehkä jonkun kerran ruokalaakin saa kokeilla. Voi olla, että eväiden tekemiseen alkaa jossakin vaiheessa kaivata pientä taukoa.
Iltapäivällä käymme pienimmän kanssa hakemassa pojat ja samalla leikimme koulun leikkipuistossa hetken. Ehkä jatkossa lasten hakemisen yhteydessä voi myös jutella toisten vanhempien kanssa. Toistaiseksi kuitenkin on vaikuttanut, että jokainen on lähinnä omissa oloissaan, toivottavasti tilanne muuttuu vaikkapa vanhempainillan jälkeen.

Läksyjä alkoi tulla vanhemmalle lapselle tällä viikolla. Maanantaisin saadaan koko viikon läksyt yhdessä kansiossa, joka palautetaan perjantaina. Silloin pidetään myös sanakokeet, tavaamistestit ja muut. Viikonlopuksi ei tule läksyjä. Kielen opettelu alkoi aakkosista, matikassa taas laskut alkoivat heti kolminumeroisilla luvuilla laskemisesta. Työtä täytyy vuoden aikana tehdä, mutta se varmasti kannattaa. 

Viime perjantaina juhlittiin uuden koulun syntymäpäiviä ja koulun jälkeen pihalle oli parkkeerannut snow cone-rekka. Iltapäivällä poikien tunnelmat olivatkin hyvin korkealla ja kuultiinpa sellainenkin kommentti, että " Koulu on ihan parasta! ". 

Koti-ikävä ja muita tauteja

Ulkomaille muuttaessa tulee yleensä aina aluksi kuherruskuukausi, jota seuraa jonkin mittainen koti-ikävä, sitten hiljalleen sopeutuminen ja kotiutuminen. Minun kuherruskuukauteni oli tällä kertaa valitettavasti todella lyhyt. Olen potenut koti-ikävää jo pari viikkoa.Voi tosin olla, ettӓ kyseessӓ on vasta jonkinlainen alkushokki. Eihӓn tӓӓllӓ kuitenkaan niin pitkӓӓn ole oltu. Tunne ei ole jatkuva tai kaiken yllä vellova, mutta välillä kyllä hyvinkin selkeä. Ikävän aallonharjalle pääsee päivittäin, kun kädet palavat hanan alla tulikuumassa vedessä tai kun varmuuden vuoksi makuuhuoneessa iltaisin tehty hämähäkkitarkastus tuottaa tuloksia tai useampia. Minulle on ollut yllättävän kova paikka myös julkisen liikenteen verkoston huomattava huononeminen sille tasolle, etten voi siihen päivittäin turvautua. Olen tuntenut olevani tosi jumissa kotona. Pidempien matkojen kävelyt eivät myöskään ole etenkään lasten kanssa vaihtoehto kuumuuden ja porottavan auringon vuoksi.

Tunnistan myös ulkopuolisuuden tunteen, joka minua vaivasi myös Sveitsissä. Ehkä aiempi kokemus herättelikin vanhan tunteen esiin aivan liian aikaisin. Joka puolella tuntee itsensä vähän hölmöksi ja oudoksi. Ajattelin, että englanninkielisessä maassa tällaista oloa ei niin helposti tulisi, koska kieli on kuitenkin tuttu. Lisäksi amerikkalainen kulttuuri on tuttua viihteestä, jota olen imenyt ahneesti kuin lapsi pillimehua monessa muodossa ala-asteikäisestä asti. Voi olla, että sarjojen ja elokuvien tapahtumia ja hahmojen todellisuutta väistämättä siirtää ja peilaa omaan maailmaansa ja kulttuuriinsa sopivaksi huomaamatta, vaikka tietääkin asioiden tapahtuvan jossakin muualla. Mutta hankalaa välillä on. Monia asioita tehdään niin eri tavalla koskien kommunikointia ja muitakin tapoja ja tottumuksia. On hankala muistaa sanoa excuse me, kun ohittaa jonkun vähänkään läheltä. Vaatii myös ajatustyötä käyttää "How are you?"- kysymystä vain tervehdyksenä ja sanoa aina sama "I´m good, how  are you?" takaisin. Ja nämä olivat asioita, jotka tiesin jo etukäteen. Todelliset hankaluudet ovat varmaan vielä edessä, kunhan ensin keksin, mitä kaikkea en vielä tiedä ja tajua. Ehkä siis odotin itseltäni parempaa tietämystä ja sopeutumiskykyä kuin mitä todellisuudessa omaan.  

Toki kivat asiat täällä ovat edelleen innostavia ja hienoja. Pääosin nautin uusista asioista ja maisemista aina, kun kodin ulkopuolelle pääsemme. Mutta kaikki uusi väsyttää enemmän, puhumattakaan pienimmän lapsemme jokseenkin kuluttavasta ikävaiheesta. Tämä yhdistelmä onkin ollut ehkä vähän liian iso pala kakkua. 

Kaikelle on kuitenkin aikansa. Ehkä saan vielä oman kuherruskuukauteni ja tiedän, että alun hankaluudet väistyvät hiljalleen kyllä, kun malttaa odottaa ja käy tarpeeksi paljon erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Säännöllinen viikko-ohjelma auttanee aikanaan myös.Tӓhӓn asti parhaita lӓӓkkeitӓ ovat olleet lenkkeily, sosiaaliset tilanteet ja suomenkielinen musiikki. Erityisesti SMG tuntuu toimivan mainiosti lenkkeilyyn yhdistettynӓ.

Koti-ikävää ehdotteli sairastumisensa syyksi myös tuleva ekaluokkalainen, joka vilustui iltauinnilla ja heräsi seuraavana aamuna kuumeisena. Lento Suomeen olisi hänen mukaansa parantanut taudin. Turvauduimme kuitenkin aluksi paikalliseen lääkäriin ja vaikuttaa siltä, että vakuutusyhtiön ei tarvitse kuitenkaan lentolippuja ostaa, tavalliset lääkkeet taitavat tämän korvatulehduksen parantaa. Suomesta tuotujen särky-ja kuumelääkkeiden seuraksi kaappiin pääsi nyt myös purukumin makuista Tylenolia. 
Paikallisella walk in- klinikalla kaikki sujui kyllä oikein joutuisasti ja hyvin. Työskentely oli tehokasta, tarkkaa ja ystävällistä. Ainakin tällaisessa perustapauksessa. Vaikein osuus oli kaikenlaisten esitieto- ja lupalappujen täyttely. Ja se oli juuri sellaista kuin kaikissa amerikkalaisissa sarjoissa. 

Nyt siis odottelemme toipumista. Luulen ja oikeastaan toivon, että korvatulehdus paranee ensin. 

Kuvat iltalenkin varrelta ja kotipihasta. Aurinko tuntuu laskevan muuten yllättӓvӓn aikaisin. Illan valoisa aika loppuu aina ihan kesken.


        

Mitä tänään syötäisiin?

Tässä ei oikeastaan ole mitään uutta. Päivittäisten ruokien pähkäily oli usein ongelma jo Suomessa. Täällä eivät minua kuitenkaan pelasta enää Saarioisten äitien lihaperunasoselaatikko tai kaikkien ikuinen lempiruoka: valmiit pinaattiletut. Kaupoista löytyy kyllä runsaasti kaikenlaista, mutta luottotuotteiden löytymiseen menee varmasti vielä paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Varsinkin, kun ruokapöydassa istuu useampikin valikoiva ruokailija. Ensimmäiset päivät keittelin makaronia ja kaurapuuroa. Kaurahiutaleet ovatkin täällä tosi hyviä, puurosta tulee maukasta. Pian ruokavaliota oli kuitenkin lähdettävä laajentamaan. Jauheliha maistuu, kalapuikot olivat lasten mielestä pahoja (maistuivat ihan samalta kuin Suomessa). Tofu ei kelvannut täälläkään. Leivän päälle ei kelpaa margariini, joka muistuttaa Suomessa käytössä ollutta tummansinistä Keijua ja maistuu oikeasti ihan hyvältä. Maapähkinävoi kyllä kelpaa ja sitähän riittää kokeiltavaksi monenlaista sorttia. Murojen maistuvuudessa ei myöskään ole ollut mitään ongelmia ja kyytipoikana sujuvasti maistuu myös maito.   

Terveellistä ruokaa täältä kyllä saa. Ongelmana on, että kaikki terveellinen täytyy löytää ja valita epäterveellisten ja välillä hyvinkin houkuttelevien vaihtoehtojen joukosta. Hyllyt ovat pullollaan kaikenlaisia snackseja, makeita herkkuja, limppareita, kekseja, herkkumuroja. Alkuhuumassa näitä on kyllä tarttunut melkein joka kauppareissulta mukaan. Kotona sitten häpeissään voi lueskella tarkemmin tuoteselosteita ja laskea kuinka montaa eri siirappia ja sokeria mihinkin on käytetty. Ennätys taitaa olla tähän mennessä kuusi kappaletta (Maple pecan granola). Hedelmät ja vihannekset ovat pääosin hyviä, ne ovat kauniisti esillä, eivätkä kovin kalliita. Myös kaikenlaista valmiiksi pilkottua on hyvin tarjolla. Tykkäämme tuoreesta maissista ja amerikkalainen maissi ei ole ainakaan toistaiseksi pettänyt. Halpaa, laadukasta ja maukasta. Hienoa, kun saa ostaa maissit oman kuorensa sisässä, eikä valmiiksi kuorittuina pakkauksissa. Kuoria kyllä riittikin irrotettavaksi. 

Kunnon kotiruokaa alkaa kuitenkin olla joidenkin mäkkärikeikkojen jälkeen jo sen verran ikävä, että täytyy vain alkaa kokoamaan uutta varmojen nakkien listaa, joka sopii täältä saataviin tuotteisiin. Suurimmaksi osaksi toki täällä voi tehdä ihan samoja ruokia kuin Suomessakin. Valmistusta helpottavat tarvikkeet ja valmiina saatavat ruoat täytyy kuitenkin löytää uudelleen. Lasagnesta ainakin tuli hyvää ja se saikin kunnian olla ensimmäinen ihan kunnolla tehty kotiruoka täällä. 

Sivuhuomautuksena vielä, että blogin kuvissa pyrin täydelliseen arkirealismiin (huomaa kauniisti asetellut lasagneroiskeet) ja nopeaan kuvaukseen ennen kuin taapero huomaa kännykän. 

Ruokakauppoja täällä on monenlaisia ja toisilta suomalaisilta olenkin kuullut, että usein tulee haettua eri asioita hieman eri kaupoista. Tähän mennessä olen kyllä tutustunut lähinnä lähikauppaamme, joka alkaa jo hieman hahmottua. Lisäksi uskallan ajaa sinne ihan yksin. Olen tästä saavutuksesta todella ylpeä ja palaan vielä ajamiseen liittyviin asioihin jossakin myöhemmässä kirjoituksessa. Parasta ruokakaupoissa on kyllä ollut yllättäen ostosten pakkauspalvelu. Aluksi oli hirvittävän vaikea antaa toisten tehdä tämä työ. Ei siksi, että olisin ehdottomasti halunnut pakata, vaan siksi, että tuntuu oudolta olla itse hetki joutilaana. Nyt olen jo alkanut vähän rentoutua ja maltan olla työntämättä käsiäni avuksi sotkemaan pakkaajan ja myyjän nopeaa työskentelyä, keskityn vain maksamaan ja sanomaan jotain kohteliasta. Muovipussit täällä käytetään moneen kertaan, lisäksi kauppaan voi viedä omia kasseja. Joissakin kaupoissa, ainakin Targetissa, uudelleen käytettävästä muovikassista saa jopa pienen hyvityksen loppulaskuun. 

Koulut alkavat ensi viikolla. Tämä suurentaa vielä ruokapohdintojen määrää. Jollakin pitäisi aamulla ehtiä täyttämään näitä termoskipposia lasten lounasta varten. Suunnitelmani on tehdä päivällisruokaa normaalia enemmän ja sitten aamulla lämmittää lounaaksi edellisen illan ruoka. Ongelmana on edellä kuvaamani nirsot lapset sekä se, että tuskin mikä tahansa ruoka maistuu hyvältä kuppiin sullottuna. Tähän mennessä ideapankkiin onkin kertynyt lähinnä nakkipasta, jauhelihapasta, keitot, kinkkukiusaus ja puuro. Kaikenlaiset hyvät ideat otan vastaan ilomielin, varsinkin jos kokemusta koululounaiden tekemisestä tai syömisestä on. Netistä löytyvistä hienoista lounasideoista ei ole paljon iloa. Vaikka kuinka haluaisin, lapseni eivät syö ihania kvinoasalaatteja, juuston paloja (tai mitään missä on vähänkään juustoa), kastikkeita tai runsaita täytettyjä leipiä. Tietysti haluan kovasti, että lounasruoka on hyvää ja terveellistä. Ennenkaikkea kuitenkin toivon, että lounas olisi pojille rentouttava hetki päivän keskellä ja ruoka maistuisi. Koulun aloitus ja ehkä koko kouluvuosi tulee varmaan olemaan muutenkin tarpeeksi jännittävä ja raskas, tähän tuskin tarvitaan nälkää kaveriksi. 

Ruoka onkin sen verran herkullinen aihe, että palailen tähän varmaan vielä useasti. Tämähän on vasta alkua. 

Laguna Beach

Saapumisen jälkeen ensimmäiset päivät kuluivat pitkälti aivan uusilla kotikulmilla ja lähimmissä marketeissa ja Ikeassa. Olikin mahtava tunne lähteä pienelle seikkailulle katselemaan Californian maisemia miehen viimeisenä lomapäivänä ennen töiden alkua. Halusimme nähdä meren rantaa ja ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Laguna Beach. Haimme samalla lähistöltä muutamia kodin tavaroita takaisin Suomeen muuttavilta suomalaisilta. Heiltä ostimme samalla myös aurinkovarjon ja selässä kannettavat rantatuolit, ostos joka osoittautui vielä luultua paremmaksi ja tarpeellisemmaksi. Rannalle on nimittäin tapana täällä muodostaa aikamoinen tukikohta ja meidän leirimme on kyllä ollut tähän mennessä aina pienin ja säälittävin. Aurinkovarjo on myös oikeasti tarpeellinen, muuten auringolta suojaan ei rannalla pääse. 

Laguna Beachille olimme matkalla jo hyvissä ajoin aamupäivällä. Se kannatti. Myöhemmin rantaan päin oli jo aikamoinen ruuhka ja pula parkkipaikoista kova. Täällä on usein aamuisin ja aamupäivisin melko pilvistä, joka kuitenkin hälvenee aamupäivällä hiljalleen, ehkä rannalle lähtö ajoitetaan aurinkoisempaan aikaan tai sitten suurin osa rannalle suuntaavista viettävät sunnuntaiaamujaan meitä rauhallisemmin. 

Ajoimme rantaan Laguna Canyonia pitkin ja nautimme jyrkistä rinteistä ja mäkisestä maastosta. Meiltä ajaa Laguna Beachille noin 15-20 minuuttia, jos ruuhkia ei ole. Laguna Beachin kaupunki vaikutti viihtyisältä ja olisin mielelläni tutustunut siihen tarkemminkin, samoin taidetarjontaan. Tämä olisi kuitenkin ollut hieman liikaa lapsille, joten mereen ja hiekkaan tutustuminen oli aivan riittävä ohjelmanumero. Varsinkin, kun kerran jo leirivarusteiden kanssa matkaan päästyämme totesimme, että paras paikka uimapukujen vaihtoon löytyy sittenkin autosta. Ensimmäisestä reissusta opimme siis ainakin sen, että rannalle lähdetään uikkareissa. 

Meri oli ihana. Samoin rantavahdit. Olemme aikanaan molemmat iltapäivien Baywatchimme katsoneet, innostusta oli ilmassa, kun molemmilla oli tilaisuutensa päästä juttelemaan aidon Lifeguardin kanssa. Pidimme lapset lähietäisyydellä kovassa aallokossa, mutta todella huolehtivaisesti saimme vielä varoitukset ristiaallokosta ja nousuveden aikaan voimistuvista aalloista. Mahtava asia, että ihmisistä huolehditaan hyvin potentiaalisesti vaarallisessa, mutta myös niin hienossa ja paljon elämyksiä mahdollistavassa paikassa. Valtameri on varsinkin lapsille uusi asia, joten aaltojen voimaan on ehkä parempi tutustua rauhallisesti. Emme esimerkiksi antaneet lupaa vielä uida. Rantaturvallisuus oli hyvin esillä myös rannalla olevassa leikkipuistossa, jossa toimintaohjeita esimerkiksi virtausten varalta oli piirretty ja kirjoitettu leikkivälineiden kylkiin.

Muutama tunti rannalla teki ehdottomasti hyvää ja antoi siemauksen sellaista Kalifornian tunnelmaa, jota olin odottanutkin. 

Jatkossa rantapäivänä kannattaa panostaa hyviin eväisiin. Laguna Beachin reissulla nälkä pääsi yllättämään ja jouduimme lopulta siihen kaikkien lapsiperheiden inhokkitilanteeseen, jossa nälkäisinä ja väsyneinä yritetään löytää tungoksen seasta kaikille kelpaavaa ruokaa vieraassa ympäristössä. Siitäkin hetkestä kuitenkin selvittiin. Laguna Beachille haluan palata vielä monta kertaa. Seuraavaksi voisikin olla kiva nähdä vuorovesialtaita ja niiden elämää. 

Yritän jatkossa muistaa ottaa enemmän blogiin sopivia kuvia aina, kun vain saan kädet vapaiksi. 

Aikaero

Teoriassa jet lag olisi ollut helppo hoitaa muutamassa päivässä kuntoon. Suora, alkuillasta Helsingistä lähtevä lento on hyvin ajoitettu tähän. Mutta lapset heräävät kun heräävät ja nukkuvat, kun nukuttaa. Ensimmäiset vuorokaudet heräilimme siis 2-3 aikaan aamuyöstä odottamaan auringonnousua. Aluksi ilman kahvia. Olin ottanut hotellista mukaan kaksi pussiteetä, joista toinen oli vielä decaf versio. Kahvinkeitin pääsikin hankintalistan kärkeen. Iltaisin totaalinen uupumus saapui kello 19 mennessä ja koko ajan oli valtava nälkä. Ei karkkinälkä, vaan oikea nälkä. Ruokakaapeissa oli lähinnä karkkia Suomen tuomisina ja ensimmäisenä päivänä kokeilunhimossa kaupasta kahmittuja herkkuja. Väsymys ja omituinen olo ei ollut paras tunne, kun samaan aikaan ympärillä oli niin paljon omaksuttavaa ja tutustutumista vaativia asioita. Paljon etukäteen odottamani ruokakaupassa kiertely tuntui lähinnä kärsimykseltä, kun aivot eivät toimineet ja tuttu selkäytimestä löytyvä kaupassakäyntirutiini ei toiminutkaan. Iltapäivän väsyneisiin hetkiin toimi parhaiten ulkona olo ja uiminen. Hiljalleen rytmi alkoi kaikilla siirtyä oikeaan suuntaan ja ensimmäinen aamu, kun herätessä valoa pilkotti kaihtimien välistä, tuntui mahtavalta. Vajaassa viikossa elämä alkoi muistuttaa päivärytmin osalta taas normaalia. Muilta osin normaaliin taitaa olla vielä pitkä matka. 

Uusi koti

Hotelliyön jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Irvinea, uutta kotikaupunkia. Vaikka olimme nähneet Los Angelesista vain lentokentän ympäristöä, tuntui hyvältä päästä pois suurkaupungista. Jotenkin tuntui, että sen kaupungin aika tulisi meille vasta myöhemmin. Lapset sanoivat samaa. Kuusikaistaisten moottoriteiden valtava liikennemäärä hämmensi, vaikka tästä oli etukäteen tiennyt. Emme joutuneet kuitenkaan ruuhkiin, vaan pääsimme etenemään mukavasti kohti Irvinea. Palmut tuntuivat eksoottisilta, samoin tasaisin väliajoin näkyvät jättikokoiset kyltit asianajajapalveluista kolaroineille. Tuleva autolla ajaminen alkoi tässä vaiheessa myös pelottaa jälleen enemmän.  

Asuinalueemme osoittautui vehreäksi ja viihtyisäksi. Kotimme on vuokra-asunto kaupungin suurimmalta vuokranantajafirmalta. Yksityisiltä markkinoilta vuokra-asunnon saaminen ilman luottotietoja olisi ollut lähes mahdotonta. Leasing officessa ystävällinen henkilökunta opasti meidät alkuun asumiseen liittyvissä asioissa. Edes lamppua ei pitäisi itse vaihtaa. Uudessa kodissa tuoksui maali ja luultavasti joku maton käsittelyaine. Kaikki oli kuitenkin puhdasta ja siistiä. Tuntui mahtavalta saada perhe ja tavarat perille. Ensimmäiset päivät menivät matkalaukkuja purkaessa, Ikeassa ja Targetissa vieraillessa. Lapset alkoivat kypsyä kauppareissuihin nopeasti. Itse olisin tykännyt katsella ja miettiä asioita rauhassa, tutkailla ja pohtia. Nyt lähinnä ajauduimme siihen, että kamalassa jet lag sumussa yritimme muistaa mitä oikeasti tarvitaan ja löytää asiat mahdollisimman nopeasti, hienoa, jos myös edullisesti. Vertailut, harkinnat ja fiilistelyt oli unohdettava. Uusien asioiden hankkiminen ei siis ole ollut ihan yhtä kivaa kuin olisi etukäteen voinut ajatella. 

Hiljalleen uuteen kotiin alkaa myös tutustua. Alkupäivien vieras haju on hävinnyt.  Kokolattiamatto tuntuu ihan kivalta jalkojen alla ja antaahan se taareroikäisen leikkeihin sopivasti pehmeän alustan. Vaippa tulee kyllä vaihdettua nopeasti, ettei vahinkoja pääsisi sattumaan ja jännityksellä jään odottamaan miltä carpet näyttää perheen ruokahetkien jälkeen. Jenkkityylin jääkaappia on kiva käyttää ja täyttää. Suihkusta vesi tulee liian pienellä paineella, eikä käsisuihkuja ole. Lisäksi hanoista tulee todella kuumaa vettä, joten tarkkana saa olla. Eteistä meillä ei ole, joten olohuonetta koristaa ainakin toistaiseksi vielä kenkäteline. Nuorimman mielestä se onkin paljon kiinnostavampi osuus huonetta kuin selkä vääränä tänne raahatut lelut. Osa ihmisistä taitaa säilyttää kenkiä kuistilla, mutta toistaiseksi tämä ei tunnu kovin kivalta ajatukselta, yöaikaan taitaa täällä olla kaikenlaisia kulkijoita liikkeellä kojooteista hämähäkkeihin. 

Meillä on myös jätemylly. Jos on katsonut lapsena Gremlins elokuvan ja perustaa jätemyllytietämyksensä siihen, voitte kuvitella, että en ensimmäisenä ollut kokeilemassa tätä vempainta. Myöhemmin hain rohkeutta naapurissa asuvalta suomalaiselta, joka vakuutti, että laite ei imaise muuta kuin kätevästi ruoantähteet lautasia huuhdellessa. Jätemylly onkin uusi suosikkini. “Eikö ruoka maistunut taaskaan?” No, sinne vaan kaikki! (Paitsi perunankuoret, kananmunan kuoret, kahvinporot ja jotain muutakin taisi kieltolistassa olla.) Erityisen kätevää märkien ruokien, kuten muronloppujen, keittojen, vauvan ruokien ym. kanssa. Mutta kyllä meillä kannustetaan syömään lautanen tyhjäksi, ei se jätemylly niin hauska ole. 

Jätteet täällä lajitellaan sekajätteisiin ja kierrätettäviin, jotka kaikki heitellään samaan laatikkoon. Ehkäpä joku sitten erottelee maitotölkit, pahvit, muovit ja metallit, mutta itse sitä ei tarvitse tehdä. 

Uuden kodin ehdottomasti parhaita puolia on asuntomme edessä sijaitseva uima-allas. Toki allas on kaikkien asukkaiden käytössä, mutta usein olemme päässeet uiskentelemaan ihan omallakin porukalla. Uima-altaalle onkin ollut käyttöä. Se on melkein ainoa miellyttävä ulkoilun muoto kuuman päivän aikana. Onneksi nuorimman vesikauhukin meni nopeasti ohitse. Olisi varmaan ollutkin pidemmän päälle tylsää seurata muiden uiskentelua rattaista. Asuinalueella istutukset ovat säntillisiä, pensaat tasamittaisiksi leikattuja ja istutukset seuraavat aluetta melko samanlaisina. Istutukset ovat kivoja, mutta ehkä hiukan ennustettavia. Ruohoalueet ovat säntillisesti rajattuja ja leikattuja. Ruohonkorret, kävyt ja männyn neulaset ovat jättimäisiä verrattuina Suomen vastaaviin. Puissa ja pensaissa lentelee kolibreja. Joka puolella lentelee sokeita, suuria koppakuoriaisia. Pihoilla hyppii runsaasti pieniä kaneja, jotka toistaiseksi jaksavat ilahduttaa kaikkia meitä. Isommilla lapsilla oli tavoitteena nähdä viikon ajan vähintään kaksi kania päivittäin (Töpö ja Häntä). Onnistui. Palkinnoksi he olivat asettaneet itselleen kolmen tunnin lisän peliaikaan. Ei onnistunut. 

          

Ehkä uusi asunto hiljalleen muuttuu meidän kodiksi. Välillä huomaan, että odotan kodin tuntua hieman kärsimättömästi. Uudessa ympäristössä olisi mukavaa, että joku paikka on itselleen toimiva, tuttu ja ennustettava.

Lähtö

Kirjoittelen lӓhtӧӧn ja saapumiseen liittyviä asioita nyt reilusti tulomme jälkeen. Elämä on ehtinyt nyt kahdessa viikossa normalisoitua sen verran, että meillä on toimiva nettiyhteys myös kotona, ei pelkästään uima-altaalla. Lisäksi jonkinlaisia voimavaroja alkaa jo löytyä muuhunkin puuhaan kuin nukkumiseen ja kodin varustamiseen.

Lähtöpäivänä kaikkia jännitti jo kunnolla. Pienin lapsistamme oli sairastunut alle viikkoa ennen lӓhtöä ja juuri ja juuri ehtinyt parantua. Pelotti, miten lento tulisi sujumaan. Asunto oli tyhjennetty ja siivottu (kerrankin siivousfirma!) jo edellisenä päivänä täysin valmiiksi ja se oli hyvä ratkaisu. Viimeisenä aamuna matkalaukut aiheuttivat vielä ongelmia. Jo kerran punnitut laukut olivat lihoneet merkillisesti ja osa joutui tiukalle dieetille. Lentokentällä vaihdoimme kaiken käteisen dollareiksi ja kulutimme viimeiset euron kolikot purkkaan ja karkkiin. Ihan kuin minkӓ tahansa lomamatkan lopussa, kun täytyy päästä eroon vieraasta valuutasta. 

Lentokoneessa 1-vuotias hermostui totaalisesti heti alussa. Pitelin rimpuilevaa ja karjuvaa lasta nousun ajan, kunnes hän vihdoin nukahti kaikkien helpotukseksi. Edessämme ollut matkustaja teki high fiven vierustoverinsa kanssa kurkattuaan rivillemme. 1-vuotiaalle on vielä hankala selittää miksi vietämme 10 tuntia paikallaan istuen, eikä lahjontakaan aina auta. Onneksi loppulento meni hyvin. Pari tuntia touhuilua penkissä ja loppuaika unta. Isommat lapset viihtyivät mainiosti viihdekeskuksen, kännykän ja tarjoilun kera. 9-vuotiaalle lento oli luultavasti unelmien täyttymys ruutuajan osalta. Hänelle ja minulle lento olikin uneton, eri syistä kuitenkin. Pelkäsin, että pienin putoaa penkiltä, jos nukahdan. Niinpä lentoni kului lukuisia toisten valitsemia elokuvia edellä olevien ruutuja salakatsellen. Lennon seurannassa jättikokoinen kone lipui tuskallisen hitaasti ensin Grönlannin, sitten Hudsonin lahden ja lopulta Pohjois-Amerikan mantereen yli perille.

Lennon jälleen oli vuorossa  passien tarkastus. Ihmisiä oli valtava määrä ja jokaisen

labyrinttikarsinan jälkeen tuntui avautuvan aina vain uusi kiertoreitti. Ohituskaistoja lasten 

kanssa kulkeville ei tunnettu. Yritin skarpata tulevaan tenttaukseen ja jännitinkin vähän. 

Ajattelin Ellis Islandia ja mietin, että ehkä kuitenkin selviämme nopeammin kuin entisaikaan maahan tulleet. Lopulta kuitenkin selvisimme vain sormenjäljillä ja valokuvalla. Welcome to LA, luki jossain.  

Laukut tulivat onneksi perille kaikki. Hotelliin ajava, jokseenkin resuinen shuttle löytyi myös melko helposti. Lentokentän noutoliikenne tuntui sekavalta, ruuhkaiselta ja meluisalta, iltailma lämpimältä. Samassa kyydissä suurperhe Indianasta oli matkalla samaan hotelliin lentojen myöhästymisen vuoksi. Paljon puhuttu amerikkalaisten ystävällisyys konkretisoitui small talkin ja laukkujen kanssa saadun nostoavun myötä. 

Koko yön valvomisestaan ylpeä 9-vuotias simahti shuttleen ja loputkin perheestä pian hotellihuoneen omituisesti pedattuihin  sänkyihin. 

Koneessa hyvin nukkunut 1-vuotias kuitenkin varmisti, ettei aikaero olisi helposti selätettävissä. Herätys kuului klo 02. Aikaisen aamun tunnit huoneessa oli katseltu Mikki Hiiren kerhotaloa, syöty sipsejä, mehua ja rusinoita. Televisio olikin luksusta, jota myöhempinä aamuöinä tulisimme kaipaamaan. 

Paikoillanne, valmiit.

Lähdön lähestyessä kaikki muuttuu epätodellisen tuntuiseksi, vaikka kaikki alkaa olla jo hyvinkin konkreettista. Makuuhuoneiden lattialla lojuu 9 matkalaukkua ja käsimatkatavarat, joihin on sullottu viiden henkilön tärkeimmät mukana kannettavat asiat. Jokainen on luopunut jostakin. Yksi hyvästä tietokoneesta, toinen Bokashi-kompostisankoista, isommat lapset pleikkarista ja pienin ehkä tuttujen tavaroiden tuomasta kodin tunteesta ymmärtämättä lainkaan, mitä on tapahtumassa. Keittiössä sinnitellään vähentyneillä aterimilla, kämäisillä muovikipoilla ja jämäastioilla. Viimeisellä viikolla käytössä on vaatekaapin kuluneimmat vaatteet ja ne menevät suurimmaksi osaksi päivän jälkeen roskikseen. Pesukonetta ei enää ole. Olemmekin kutsuneet tätä viikkoa rääsyviikoksi. Toisaalta nauroimme, ettei toinen ole näyttänyt pitkään aikaan niin kivalta kuin tällä rääsyviikolla. Ehkä vaihtelu virkistää. 

Osasin kyllӓ varautua tähän. Lähtemiseen. Jos on saanut puolisokseen ihmisen, jonka jalkoja alkaa polttelemaan säännöllisin väliajoin, ei välttämättä kannata haaveilla omakotitalosta ja puutarhasta. Haaveilen silti näistä. Toisaalta tasainen elämä puuduttaa minuakin ja olen enemmän kuin iloinen, että toinen meistä on lähtijä.  Itse en koskaan lähtenyt vaihto-oppilaaksi tai pidemmäksi ajaksi mihinkään, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut ainakin opiskeluaikana. Ihailin kyllä kovasti kaikkia, jotka niin tekivät. 

Perheenä lähdimme ensimmäisen kerran asumaan ulkomaille vuonna 2013, jolloin asuimme Sveitsissä reilun vuoden. Aika oli todella hieno kokemus sekä perheenä että yksilöinä. Ammensin paljon tuosta ajasta myös omaan työhöni, mikä selvisi paluun jälkeen ja jota en osannut kotiäitinä ollessa edes kuvitella käyvän. Siksipä ei ollut vaikea vastata myöntävästi myös Kaliforniaan lähtöön, vaikka tiedossa on jälleen omien ammatillisten tavoitteiden ja haaveiden lykkääntyminen. 

Kevät ja kesä on ollut täynnä järjestelyä. Asioiden ja tavaroiden. En ole ollut mikään karsija, enemmänkin keräilijä. Lähteä saivat puolet kirjoista (kukaan ei osta käytettyjä kirjoja), CD:t (eivät myöskään kelpaa enää mihinkään), DVD:t (onneksi joku otti klassikoita katsottavaksi). Välillä tuntui pahalta heittää tavaraa pois, välillä aivan mahtavalta. Onneksi rakkaimmat ja palatessa vielä oletetusti käyttöön tulevat asiat pääsivät varastoon molempien vanhempien luokse. Tästä suuren suuri kiitos. 

Käytännön asioiden järjestelyn vuoksi henkinen valmistautuminen onkin ollut hieman syrjässä. Varsinkin viime viikkoina. Alkukesästä huomasin jättäväni pitkiä jäähyväisiä kauniille Suomen luonnolle ja monelle asialle mistä täällä pidän. Nyt lähdön lähestyessä oma mieliala on ehkä yllättäen hieman kireä ja olen huomannut lähinnä ärsyttäviä asioita, joista olen iloinen pääseväni eroon. Ehkä jonkinlaista lähtöön valmistautumista sekin. Mutta koska ihmisen ja varsinkin kolmen lapsen äidin muisti on rajallinen, halusin aloittaa kirjoittamaan. Huomasin, että touhutessa ja lasten tarpeita mahdollisimman hyvin huomioidessa ei aikaa ole liikoja jäänyt fiilistelyyn tai pohdintaan. En halua, että kaikki luisuu huomaamatta ohi. Näin voin ehkä palata tämän ajanjakson tunnelmiin myöhemminkin.  

“Teille tulee ihan mahtavaa siellä Kaliforniassa!” Näin meille yleensä sanotaan, kun kerromme ihmisille lähdöstä. Toivotaan tietysti näin ja oikeastaan uskon kyllä. Toisaalta arkea sielläkin eletään. Voiko aurinkoon kyllästyä? Ehkä kaipaan syksyn kirpakkaa ilmaa ja energistä tunnetta, paksuja sukkahousuja kivan hameen kanssa ja pimeitä iltoja, jolloin koti tuntuu maailman parhaimmalta paikalta. Tai sitten en. En ole käynyt Kaliforniassa. Toki maisemat ovat melkein kaikille tuttuja elokuvista ja sarjoista. Monia blogeja seuranneena näkemistä ja kokemista vaikuttaa riittävän. Haluan ajaa 101:lla, nähdä punapuita ja rantaviivaa. Haluan uida ja  kaivaa hiekkaa lasten kanssa melkein ympäri vuoden, kokea oikean ja oikeutetun Halloweenin ja oppia hymyilemään enemmän. Millainen maa Yhdysvallat sitten onkaan asua ja elellä. Asiat selvinnevät aikanaan.