Uusi normaali arki.

Tällä hetkellä, kun emme vielä tiedä kovinkaan tarkkaan, miten paljon tillenpäitä pitää laskea, on aika opetella elämään uutta arkea ja tottua siihen. Kovin montaa viikkoa ei kuitenkaan jaksa pelätä ja ahdistua joka kerta pelottavimmista ja ahdistavammista uutisista tai nauraa vessapaperivitseille. Olenkin näiden sijaan nauttinut nähdessäni sosiaalisesta mediasta ihmisten tarinoita, vinkkejä, kuulumisia ja ajatuksia. Äkkiä niitä onkin tarjolla aiempaa enemmän (saattaa johtua myös siitä, että liityin vihdoin Instagramiin), ne ovat tosi kiinnostavia ja levittävät hyvää mieltä. Oma ruutuaika on kyllä lisääntynyt vähintään yhtä paljon kuin lasten, mutta eiköhän se taas ajan mittaan tasaannu. 

Alueen puutarhurit ovat täydessä työn touhussa. Lehtipuhaltimet pörisevät päivittäin ja uusia puitakin saatiin pihapiiriin.

Patiolla seuraamme istutusten kasvua yritämme olla kastelematta liikaa. Vaikeaa on. 

Uutisia on tietysti pakko seurata, jotta pysyy kartalla tapahtumista, mutta rajansa kaikella. Aivan kuten muutenkin kaikkialla nyt. Kun päivittäisen elämän rajat ovat pienet, on huomio alkanut kiinnittyä pieniin asioihin ympäristössä. Jokaista pensasta ja puuta tulee katseltua tarkemmin, naapuritalojen arkkitehtuuriset yksityiskohdat ovat kohta hallussa ja lasten kanssa huomasimme, miten hienolta näyttää mehiläisen keräämä ja mukanaan kantama siitepöly. Omat patioistutukset ovat nyt aiempaakin tärkeämmät, uuttakin laitoin kasvamaan.

Naapurusto lenkkeilee ja ulkoilee ahkerasti kävelyteillä, jotka aiemmin olivat useimmiten lähes tyhjät. Ruoka tuoksuu aiempaa useammin asuntojen ulkopuolella ja lapsiperheiden vanhempien kanssa tulee vaihdettua paljon puhuvia katseita ohittaessamme toisiamme kahden metrin turvallisen etäisyyden päässä. Helikoptereita pörrää ilmassa aiempaa enemmän, lentokoneita selvästi vähemmän. Moottoritien humina on vaimeampi, mutta kyllä se vieläkin kuuluu päivin ja öin.  

Olen nipistänyt pieniä hetkiä myös omille projekteille. Miten iloiseksi voikaan tulla jostakin valmiista asiasta, kun monet muut palikat ovat levällään, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti.

Parin viikon aikana emme ole käyneet autolla lähikauppaa kauempana, lapset eivät missään. Eilen ajoimme pienen matkan autolla ja kävimme kävelemässä Jeffrey Open Space traililla, joka on lähinnä pyöräily- ja kävelytie tässä lähistöllä. Matkan varrella on kuitenkin kauniita istutuksia, puita ja löytyipä kuiva puronpohjakin, jossa lapset tykkäsivät juosta ja kiipeillä kivillä, tästä ei ole kuvaa, koska touhua piti vahtia. Oli ihanaa nähdä välillä hieman erilaiset maisemat, nyt jaksaa taas ulkoilla lähinaapurustossa. Myös kymmenen minuutin autossa istuminen ja vaihtuvat maisemat tuntuivat aivan uskomattoman ihanalta elämykseltä. 

Luonto on ihanan vihreä nyt ja ilma tavallista raikkaampi sateiden jälkeen.

Mosaiikkiteoksia Jeffrey Open Space trailin varrella. Tällä kohdalla oli myös paljon kukkivia appelsiinipuita. Ihana tuoksu!

 
Koululaisilla on nyt Spring Break, joten etäkoulua ei tällä viikolla ole. Eihän tästä tullut se loma, mitä odotimme, serkkujen vierailu, aavikkoseikkailu, rantapäivät ja pulikoinnit jäivät nyt välistä. Toisella kertaa sitten ja yritetään tehdä lomamuistoja niistä aineksista mitä on tarjolla ja toivotaan, että vietämme jokainen lomamme ja tämän jälkeen koittavat arkipäivät terveinä. Etäkoulusta kuulee paljon kritiikkiä sekä Suomen puolelta että täältä. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut aika vaikuttunut, kuinka nopeasti ja hienosti etäkoulu saatiin järjestettyä. Etäkoulu tuo myös hyvän rakenteen isompien lasten arkipäiviin. Onneksi on Zoomit, Classroomit ynnä muut sovellukset. Minulle ainakin tuli viime viikolla nurkan takana itku ilosta (ja hiukkasen myös surusta), kun näin ekaluokkalaisen juttelevan innoissaan kavereiden ja opettajan kanssa etäyhteyden kautta. Monista lapsista taitaa kouliutua tämän myötä aikamoisia etätyöskentelyn taitajia tulevaisuuden työelämään. 

 

Karanteenikuulumiset Kaliforniasta.

Elämä sellaisena kuin siihen olimme ehtineet tottua, on muuttunut viime viikkojen aikana päivä päivältä enemmän ja todella paljon. Näin on kaikkialla. Koronasta ja karanteeneista puhutaan ja kirjoitetaan yllin kyllin ja varmasti asia on niin mielen päällä sekä kirjoittajilla että lukujoilla, että näitä tekstejä pitääkin olla. Tähän pandemiaan liittyy niin paljon kaikenlaista, että pelko sairastumisesta tai kuolemasta, terveydenhuollon resurssien riittävyydestä, peruuntuneet matkat ja vessapaperimylläkkä taitavat olla vain osa murheistamme vielä pitkän aikaa. Näitä isoja asioita miettiessä alkaa helposti henkeä ahdistamaan jo ilmankin virustartuntaa. Niinpä tässä kirjoituksessa olen yrittänyt keskittyä miettimään kuinka arki on järjestynyt ja saadaan järjestymään juuri tällä tai ensi viikolla. 

Meidän arkemme alkoi muuttumaan enemmän noin kaksi viikkoa sitten. Tiedot maailmalta saivat oman valmiustason nousemaan aiempaa enemmän ja aloin miettiä kauppareissuilla, että kotona olisi ruokaa parin viikon tarpeiksi. Päivien kuluessa tätä varmuusvarastoa piti toki täydentää reilusti lisää. Olen tyytyväinen, että tätä tuli tehtyä. Viime viikon lopussa ja viikonloppuna olisikin ollut hankala käydä kaupoissa. Tyhjiä hyllyjä näin tosin vain valokuvista. Tänään kaupassa käydessäni tavaraa oli jo tarjolla. Palaan kauppareissuun vielä tekstin loppupuolella. Viime viikonloppuna meille tuli vielä ruokatoimituksena lisää maitoa ja tuoretavaraa, kuten hedelmiä. Viikon alussa uusia toimituksia ei enää saanut tilattua. 

Viimeiseksi jääneellä leikkipuistoretkellä pääsimme haistelemaan appelsiinin kukkia.

 Viime viikolla liikuimme enää vain leikkipuistossa ja koululla. Viikonloppuna päätin, että leikkipuiston telineet eivät enää ole hyvä idea. Tämä on rajannut ulkoilumahdollisuuksia paljon. Pienimmän ei mitenkään voi olettaa ymmärtävän, ettei telineisiin voi mennä kuten ennen, joten muukaan leikkiminen puistossa ei nyt onnistu. 
Eräänä aamuna puistossa oli myös runsaasti koiraeläimen jälkiä ja paljon kaivettuja kuoppia. Vieressä erottuivat kanin jäljet. Kovasti tuli mieleen, että kojootti olisi puistossa kania jahdannut. Koira luultavasti komennettaisiin leikkipuistosta pois aiemmin kuin viiden kuopan jälkeen. Mutta nyt ei tee mieli päästää isompiakaan poikia kahdestaan puistoon pallottelemaan, ainakaan aamuisin tai illan lähestyessä. Ulkoiluna toimii meillä tällä hetkellä pallopelit omalla porukalla, hippaleikit, kävely- ja pyöräilylenkit ja hiekkaleikit läheisellä lentopallokentällä. Kunhan sateet taukoavat, voisimme käydä pienillä patikointiretkillä. Uima-altaat ovat kiinni, joten sekin riemu on nyt hetken pois pelistä. 
Omituista on ollut huomata, kuinka yleensä hiljaiset kävelytiet ovat nyt muutamien päivien ajan olleet aivan täynnä kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Kahden metrin etäisyyden säilyttäminen menee ajoittain hankalaksi, paitsi jos yskähtelee hieman.

Koulut laitettiin kiinni maanantaista alkaen. Torstai-iltana ja perjantaina aamulla mietin pitkään, pitäisikö lasten jäädä jo perjantaiksi kotiin. Ajattelin kuitenkin luottaa viralliseen suosituksen, joten perjantai oli vielä koulupäivä. Nyt ajatellen tämä oli ehkä ihan hyvä ratkaisu. Lapset saivat sanoa kunnolla näkemiin ja kuulivat koulujen sulkemisesta opettajilta ja saivat jatko-ohjeita. Koulujen sulkeutuminen oli lasten mielestä kiva juttu. Muutenkin tuntuu, ettei tilanteen vakavuus ihan vielä tavoita alakouluikäisiä. Ehkä hyvä näin. Pari päivää mentiin hyvin kevyellä kotiopetuksella (koodauspelejä ja matikkaa) ja totuttelimme karanteenielämään. Tänään keskiviikkona alkoi koulun järjestämä etäopetus. Opettajilta tulee sähköpostiin jokaiselle päivälle suoritettavat tehtävät ja päivän lopuksi palautettava sähköinen lomake. Ensimmäinen päivä meni näitä erilaisia lomakkeita ja opetusohjelmia hahmottaessa, mutta yllättävän reippaasti tehtävät tulivat tehdyksi. Ekaluokkalaiselle haimme tehtävämonisteita koulun toimiston eteen pystytetystä noutopisteestä. Oli haikeaa käydä hiljaisen koulun pihassa. 

Etäopiskeluun tarkoitettu materiaali oli tarjolla ulkona koulun toimiston luona. Sisällä asioinnit on kielletty mm. koulujen ja vuokratalojen toimistoissa.

 Kotona elämä sujuu hyvin paljon samojen asioiden parissa kuin ennenkin. Miehelle sanoin, että oikeastaan olen elänyt tätä karanteenielämää melko lailla ennenkin. Tietenkään tämä ei ole ihan totta, mutta oikeasti kodin seinien sisällä arkeni ei ole juuri muuttunut. En ehdi edelleenkään  lukea kaikkia niitä romaaneita, jotka olen halunnut aina lukea, ahmia suoratoistopalveluita (aiempaa enempää), opetella monia uusia taitoja (opettelin kuitenkin macrame-solmujen tekemisen), vierailla virtuaalimuseoissa ja kirjoittaa romaania. Laitan ruoat, siivoan jäljet, pesen pyykit, leikin ja pelaan, toimin apuopena, yritän pitää kotitoimistona toimivan lasten makuuhuoneen mahdollisimman epäkiinnostavana paikkana, jotta puolison ei tarvitsisi tehdä etätöitä avokonttorissa. Yritän olla hermostumatta, ahdistumatta, pelkäämättä. Yritän olla ja olen kiitollinen, toiveikas ja tilanteesta huolimatta onnellinen. 

Uusien taitojen opettelua. En jäänyt kovin vahvoille työtiloja jaettaessa.

 Vaikka moni asia mietityttää ja pelottaa asuessamme tällaisessa tilanteessa poissa tutusta systeemistä ja kaukana läheisistä ihmisistä, on meillä kuitenkin nyt ihan hyvä tilanne arjen järjestämisen kannalta. Toinen aikuisista pystyy tekemään huomattavasti paremmin etätöitä, kun toinen hoitaa kodin, etäkoulussa avustamisen ja pienimmän viihdytyksen. Suomessa olisin itse töissä ja tilanne olisi hyvin erilainen. Lapset saattaisivat jatkaa koulussa ja pienin päiväkodissa aikuisten työskentelyn turvaamiseksi. Kollegat, ystävät ja tutut ovat olleet paljon mielessä ja on ollut aiempaakin tärkeämpää katsella kuulumisia sosiaalisesta mediasta ja soitella läheisimpien ihmisten kanssa. Suomen uutiset olemme myös katsoneet lähes päivitttäin. Jollakin tapaa niiden katsominen tekee kaiken paljon todellisemmaksi myös täällä.  

Lukujärjestyksen tein arkipäiville jo viime viikonloppuna ja viikon puolessa välissä täytin sitä vielä yksityiskohtaisemmin. Toistaiseksi tämä päiväohjelma on toiminut mainiosti ja vaikuttaa olevan myös lapsille tärkeä. Myös sopu on säilynyt melko hyvin koko ensimmäisen viikon, toivottavasti tilanne jatkuu samanlaisena. Parhaimpia yhteisiä hetkiä ovat olleet illan leffahetket ja piilohippa talon ympärillä. 

Kauppaan lähtö.

Tänään kävin pitkästä aikaa kaupassa. En ehtinyt saada mistään kertakäyttöhanskoja siinä vaiheessa, kun niitä olisin halunnut hankkia. Otin kauppaan mukaan paremman puutteessa puutarhahanskat, mutta luovuin sitten kaupassa ajatuksesta, koska joka tapauksessa kassalla ostoksia käsittelisi ilman hanskoja sekä kassa että ostosten pakkaaja. Kärryjä oli  desinfioimassa yksi työntekijä ja kaikki kärryt oli desinfioitu valmiiksi ovella. Hanskoja käytin  avatessani kylmälaitteiden ovet. Ruokatarvikkeita ei saanut valikoida. Valitsin hedelmistä valmiiksi pussitetut. Maitotuotteita, lihatuotteita ja munia sai kukin ostaa vain enintään kaksi kappaletta. Munia ei saanut kyllä kukaan. Vessapaperihyllyllä unohdin käydä, voitteko kuvitella. Mutta eiköhän se ruoka edelleen kaikille riitä, kaupassa oli ilahduttavan normaalia kaikesta huolimatta. 

Seuraavat viikot, miten monta niitä nyt tuleekaan olemaan, yritän keskittyä siihen, että mieliala pysyy hyvänä. Tekemistä kyllä riittää, se ei huoleta. Meillä on vielä testaamatta etäjumpat, äänikirjat ja muut nyt laajasti tarjolla olevat sovellukset. Etäkoulu pitää isommat lapset ja minut työn touhussa arkipäivät. Hieman huolestuttaa, alkaako hyvin alkanut englannin kielen hurja kehitysvaihe tästä hieman lapsilla hiipua. Samoin pian kaksi vuotta täyttävä olisi varmasti hyötynyt tässä vaiheessa erilaisten ihmisten seurasta sekä kielen kehityksen, että sosiaalisten taitojen oppimisen osalta. Mutta kaikki nämä asiat ovat nyt toki toissijaisia. Olen yrittänyt välillä ajatella myös tästä seuraavia hyviä asioita. Yhteiskuntien ja ihmisten osaaminen tämänkaltaisten tilanteiden hoidosta kehittyy. Luonto vetää ison ja syvän hengenvedon kaikkialla. Toivottavasti myös opimme arvostamaan erilaisia aiempia itsestäänselvyyksiä paremmin. Ehkäpä myös huomaamme pärjäävämme ilman jotain, mikä aiemmin olisi saattanut tuntua aivan ehdottoman tärkeältä. 

Elämä jatkuu, ihan varmasti.

Veden maku suussa.

Viimeisen parin viikon aikana minulla ei ole ollut kirjoitusaihetta kehittymässä. Yleensä aiheita on ollut useampikin työn alla ja kirjoittaminen on ollut kiinni lähinnä sopivan kirjoitusajan puutteesta. Hahmottelin ajatuksissani joitakin päiviä postausta asioista, jotka aluksi tuntuivat oudoilta ja uusilta, mutta joihin hiljalleen onkin tottunut ja toisaalta niistä asioista, joihin ei edelleenkään meinaa tottua millään. Näitä asioita miettiessäni, huomasin, että todella moni arjessa muuttunut asia liittyy veteen. Niinpä kirjoitan tällä kertaa vedestä. 

Meillä hanasta tulee vain haaleaa vettä, ei kylmää, vaan hieman kädenlämpöistä kylmempää. Suoraan hanasta juotu vesi maistuu minusta edelleenkin ihan viemäriltä. Tai siis se maistuu sellaiselta, miltä viemäri joskus haisee. Onneksi veden suodatin poistaa ikävän maun ja kannun saa myös halutessaan jääkaappiin kylmenemään. Tästä on kuitenkin jatkuvasti ylimääräistä puuhaa juomaveden eteen. Vettä pitää muistaa laskea kannuun suodattumaan, suodatin pitää vaihtaa vajaan kuukauden välein ja suodattimia pitää muistaa ostaa. Kannua on hyvä myös välillä tiskata. Ei sinällään isoja juttuja, mutta arjessa loppujen lopuksi paljon ylimääräistä siihen nähden, että laskisi hanasta veden lasiin ja joisi. Lisäksi vaikkapa juomapullojen täyttö kotona vaatii jokusen tovin, koska yhdestä kannusta riittää vesi vain noin kahteen juomapulloon. Kaupoissa myydään myös huomattavia määriä yksittäisiä eri kokoisia pullovesiä. Itselle jatkuva veden ostaminen ja kertakäyttöisten muovipullojen päivittäinen käyttö tuntuisi vieraalta ja suoraan sanottuna ahdistavalta. Matkoille toki nämä ovat välillä käteviä. Juomavedessä en ole vielä tottunut suodattamattoman hanaveden makuun, mutta haaleaa vettä juon nykyisin ihan sujuvasti. Haalean veden etu on myös, että sitä saa juotua kerralla paljon enemmän.

 Suihkuun oli aluksi vaikea tottua, mutta nyt huomaan, etten enää tuskaile matalaa veden painetta tai sitä, että käsisuihkua ei ole juuri missään. Hiuksia saa huuhtoa jokusen tovin pidempään täällä ja joskus olisi kiva saada liikuteltua vesisuihkua vähän laajemmin, mutta kaipa sitä jotenkin on puhtaana täällä pysynyt näinkin. Lämmintä vettä pitää ainakin meillä odotella aika pitkään ja toisaalta taas varoa, ettei vesi mene liian kuumaksi. Ainakaan meillä ei vaikuta olevan mitään turvarajaa sille, miten kuumaa vettä hanasta saa tulla.

Koska täällä paistaa usein aurinko, sadetta saadaan harvemmin. Välillä sadetta oikeasti kaipaa ilmaa raikastamaan ja luontoa vehreyttämään. Nyt talvella sadepäiviäkin on välillä ollut. Silloin harva käy ulkona. Joulukuussa ulkoilimme poikien kanssa pidemmän sadeputken aikana ja saimme kyllä olla ihan vain omassa seurassamme, ohi ajavista autoista tunnuttiin katsovan hieman pidempään. Nyt viikonloppuna isommat pojat kävivät pelaamassa palloa sateessa isänsä kanssa koulun pihassa. Parkkipaikalle oli ajanut poliisi katsomaan tilannetta. Onhan se aika epäilyttävää ulkoiluttaa lapsia vesisateella. Toisaalta ei se täällä niin välttämätöntä olekaan, luultavasti seuraavana päivänä on jo parempi ilma. Mutta ehkä on ihan hyvä oppia myös siihen, että ulkona voi touhuta myös huonommilla keleillä, varsinkin oikeassa varustuksessa.

Koska sataa harvemmin, täytyy istutuksia ja nurmikkoja kastella keinotekoisesti. Sadettajia onkin ihan joka paikassa. Pihaistutukset ja nurmikot on helppo ymmärtää, mutts myöd kadun vierustan nurmikot ja puut tarvitsevat sadetusta. Pieniä sadettajan päitä näkeekin siellä täällä, kun ne ovat päällä, ainakin osa malleista nousee ylös ja laskee sitten kastelun jälkeen alas. Sadetuksessa käytetään kierrätettyä, puhdistamatonta vettä. Ei kannata juoda, muistutetaan kylteissä tiuhaan. En ole antanut tämän vuoksi myöskään lasten mennä sadettajien alle leikkimään, vaikka houkuttelevaa se joskus olisi. Vesileikkeihin on kuitenkin onneksi hyvin mahdollisuuksia puistoissa ja uima-altailla. 

Vesi ja vessapaperi ovat olleet viimeisen viikon ajan aika monen ostoslistalla myös täällä Kaliforniassa. Hieman omituiselta tuntuu tämä hurja hamstraaminen, koska oikeastaan  loput porukasta joutuvat tahtomattaan tähän touhuun mukaan, kun hamstraamisen jälkeen jotkut tuotteet näyttävät olevan oikeasti loppumassa. Itse en ainakaan ollut huolissani vessapaperin loppumisesta koronaviruksen takia ja yleensä kotona paperia kahden viikon tarpeiksi on. Mutta ostoshuuman kiihtyessä päädyin itsekin tilaamaan pienen laatikon lisävaraksi. Näin sitten pääsin osaksi tätäkin ilmiötä. Ostovettä ovat ihmiset myös hamstranneet innolla. Ystäväni kertoi erään asiakkaan kauhistelleen Costcossa ajatusta siitä, että joutuisi vielä tämän mylläkän yhteydessä palaamaan pimeälle 70-luvulle, jolloin vielä juotiin hanavettä. Että semmoista. 

Pääasiassa vedellä ja saippualla saamme nyt myös pärjätä käsihygienian kanssa. Käsidesin loppuminen meni minulla vähän vielä epäuskoisena ohi ja nyt sitä onkin ollut mahdotonta enää löytää niistä paikoista, joista tavallisesti ostoksia teen. Onneksi tänään saimme yhden pullon kaverilta, joka oli varmuuden vuoksi harvinaisen löydön tehdessään ostanut yhden meillekin. 

Sateisen sunnuntain jälkeen oli ihana huomata, kuinka tässä viikon mittaan pari kuukautta sitten lehtensä pudottaneet puut alkoivat jälleen hennosti vihertää. 

Uhkaava kirjoitusjumi on nyt toistaiseksi selätetty. Katsotaan teenkö seuraavaksi tikusta asiaa.