Muuttoilmoitus

Blogini on saanut uuden osoitteen, joka on nytkun.life . Olen jo pitkään toivonut blogille parempaa ulkoasua, mutta Blogger ei oikein omilla rajallisilla taidoillani taipunut hyväksi. Muutamia päiviä sitten alkoi teksteistä katoilla kuvia omituisesti. Tässä alkoi olla jo tarpeeksi syitä uuden sivun perustamiselle. Tervetuloa lukemaan kuulumiset uuteen osoitteeseen. Toivottavasti pidätte.  
Siirtelen hiljalleen myös vanhat tekstit sinne ja yritän löytää jälleen kuvat paikalleen. 

Mitäs täällä puuhataan?

On ollut kiva seurailla eri kanavista, mitä kodeissa tapahtuu eri puolilla maailmaa. Ihanaa, kun puuhavinkit leviävät ja hyviksi todetut ideat pääsevät ilahduttamaan mahdollisimman monia. Olen vuosikausia kerännyt myös Pinterestiin kaikenlaista kivaa muistiin odottamaan päiviä, jolloin ehtisin ideoita toteuttaa. Toisaalta suurin osa sinne tallettamistani jutuista vaatisi hieman enemmän aikaa ja keskittymistä kuin mitä tällä hetkellä on käytössä. Meidän karanteeniaskartelut ja -puuhat eivät siis ole sieltä visuaalisesti sykähdyttävimmästä päästä, mutta jaan nyt omalta osaltani meillä toimiviksi koetut aktiviteetit eteenpäin. Lähtötilanteesta tiedoksi, että meidän perheessä on kolme poikaa (2, 7 ja 9). Suurin ongelma yhteisten puuhien keksimisessä on se, miten kaikki saadaan jollakin tavalla mukaan. Välillä toki isommat puuhailevat kaikenlaista ihan omillaan, eivätkä tarvitse ohjattua viihdytystä. Usein vierestä saa kuunnella ja ihailla mitä jännittävimpiä leikkejä ja seikkailuja. Olen ikionnellinen, että leikki heillä vielä kulkee, vaikka se tarkoittaakin legoissa kahlaamista ja epämääräisiä tavararöykkiöitä siellä täällä. Näihin ei saa tietenkään koskea moneen päivään, koska siinä on leikki kesken.

Olen rohkaistunut ottamaan enemmän käyttöön ihan perusaskarteluja, sormiväreillä maalaamista, muovailua ja saksiin tutustumista myös pienimmän kanssa. Enää ei ole niin kiire, että haittaisi vaikka itse aktiviteettiin käytetty aika olisi sama tai lyhyempi kuin jälkien siivoukseen kuluva. Kun puistoleikit ovat nyt pois pelistä, on kaikenlaisia elämyksiä etsitty muilla tavoin. Muovailu oli jo tosi kivaa, mutta vaatii kyllä täyden huomion aikuiselta, etteivät PlayDohit päädy parempiin suihin. Muovailu ja maalailu ovat hauskaa myös isommista lapsista. Yhtenä päivänä teroitettiin kaikki puuvärit ja testattiin tussit. Itselle tulee olo, että tekee jotain hyödyllistä ja tämä oli mieleistä puuhaa pienelle, kun sai hämmentää  suurta läjää kyniä. Kaikista paras löytö oli kuitenkin WaterWow!-lehtiö, jossa väritetään vedellä täytettävällä kynällä erilaisia kuvia. Kun kuva on kuivunut, sen voi värittää uudestaan. Tämä on ollut suuri hitti jo monta päivää. Sotkua ei tule, joten itse saa samalla hetken puuhailtua omia juttuja. 

Aina varmat viihdyttäjät, pahvilaatikot, ovat olleet myös meillä kovassa käytössä. Onneksi lisää tulee tasaisin väliajoin kotiovelle. Aina ei laatikosta tarvitse edes tehdä mitään, mielikuvitus hoitaa homman. Ensimmäisen kuvan laatikko oli Harry Potterin matka-arkku ja pienimmän mielestä juna. Yhdestä laatikosta askarreltiin junatunneli. Koristelussa käytettiin washi-teippiä. Se on ollut tosi mieleinen juttu ja teipin paloja on taaperon mielestä kiva liimailla. Alimmassa kuvassa temppuradan merkkailu jäi aikalailla kesken, kun teippi oli kaikista kiinnostavin osuus radasta. Temppurata ei muutenkaan ollut ihan paras idea meidän porukalle. Pienin ei oikein tajunnut, mistä on kyse ja isommat olisivat tahtoneet tehdä liian hurjia juttuja sisätilat huomioon ottaen.

Vesileikit ovat olleet viihdyttäviä ilman uima-altaitakin. Meillä on jo pidempään ollut patiolla tuossa ylemmässä kuvassa osittain näkyvä vedenvalutusrata, tuossa kuvassa siitä kyllä puuttuvat kaikki osat... Yksi päivä kului tavallista sumutuspulloa ihmetellessä. Isommat keksivät leikkiä sen kanssa vesihippaa. Tällä viikolla on satanut paljon. Ulkona olemme ihmetelleet veden virtausta, ja laskettaneet lehtiä puroja pitkin. Alemmassa kuvassa sataa enää hyvin vähän. Kovimpien sateiden aikana kadut lainehtivat ja tuo uoma virtaa ihan täytenä. 

 

 

Isompien poikien kestosuosikkeja ovat Multilink-palikat, joilla on leikkejä ja rakennelmia syntynyt tasaiseen tahtiin. Näihin pojat ihastuivat jo päiväkodissa ja pyysivät silloin niitä myös kotiin. Loputon määrä aluksia, miekkoja ja muita hahmoja on näistä rakennettu. Myös aikuisille nämä toimivat hyvänä lisähaasteena, jos jalkapohjat ovat jo karaistuneet legojen kanssa. Smartmax magneettipalikat löysivät myös uuden ulottuvuuden jääkaapin ovesta. Naapuriperheen vinkistä teimme myös pizzatarpeet. Tilasin askarteluhuopaa ja leikkasin hurjaa vauhtia lisää täytteitä innokkaille leipureille. Tätä leikkiä jaksoivat myös isommat lapset leikkiä mielellään. Pizzeria-leikki on ainakin meillä edelleen sellainen vahdittava puuha. Pizza on pienimmän lempiruokaa ja leikisti syöminen ei ole vielä käsitteenä ihan vakiintunut.

Ulkona on käytävä päivittäin, muuten ei mikään tunnu toimivan. Ideat ulkoilun suhteen alkavat tosin olla aika vähissä. Jokainen leikkikenttä, palloilupaikka ja osa nurmialueista ovat suljettuja. Kävelyreiteille pääsee, mutta osa varsinaisista vaelluspoluista on kiinni. Olemme venyttäneet vähän sääntöjä ja käyttäneet koulujen ja puistojen nurmialueita, että lapset pääsevät juoksemaan vapaammin ja pallottelemaan. Yhtenä päivänä viritimme riippumaton puistoon. Oli tosi hauskaa päästä vähän keinumaan. Pyöräilyyn on auennut uusia mahdollisuuksia tyhjentyneiltä ja rauhoittuneilta parkkipaikoilta. Monilla näistä alueista on myös nuolia, viivoja ja muita kiinnostavia merkkejä ajoreittejä merkkaamaan. Oman alueen ulkopuolella olemme käyneet noin kerran viikossa kävelyillä auki olevilla reiteillä. Alin kuva on Great Park Neighborhoods-ulkoilualueelta. Normaalisti tuolta löytyisi myös kiva leikkipuisto. Lapset eivät erityisesti pidä pelkistä kävelyistä, mutta välillä teemme jotain myös aikuisia varten. Onneksi näiltä retkiltä on löytynyt aina jotain kiinnostavaa alun nurinoiden jälkeen. Eilen bongasimme hurjan määrän perhosia, joita tuntui lehahtavan koko ajan lisää jostakin, leppäkerttuja ja kolostaan kurkkivan jyrsijän, joka on ehkä google-etsintöjen perusteella gopher.

Kun näitä menneitä viikkoja tässä kirjoittaessa miettii, ei meillä oikeastaan mitään kovin erikoisia ja uusia asioita ole tehty. Tärkeintä on ehkä ollut säännöstely. Joka päivä on tehty jotain pientä uutta ja erilaista. Muuten päivät rullaavat tuttujen puuhien ja melko säännöllisen päivärytmin parissa aika mukavasti. Yhteen koulutehtävään ekaluokkalainen kirjoitti, että kotona on nyt hauskaa olla, kun ehdimme katsoa enemmän elokuvia. Elokuvahetket ovat yksi minunkin suosikkini. On ihan mahtavaa eläytyä yhdessä, kuunnella lasten ajatuksia ja nauraa samoille vitseille. Huippuhetki on myös syödä jotain hyvää, se on ainakin yhden perheenjäsenen lempipuuhaa leffahetken aikana. Suosituksia täältä satelee ainakin seuraaville elokuville: Tim Failure, Onward, White Fang, Neropatin Päiväkirja-elokuvat, Frozen II. Toki kannattaa kuitenkin ensin itse arvioida, mistä omat lapset tykkäävät ja minkälaista sisältöä he pystyvät katsomaan.

Olen kyllä myös viimeistään nyt huomannut, että mitä enemmän yrittää järjestää jotain hienoa ja näyttävää puuhaa, sitä suuremmalla varmuudella se menee pieleen. Kaikista hauskimpia ovatkin siis olleet puuhat, joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa ja jotka ehkä kieltäisin, jos ehtisin. Esimerkkinä seuraavan kuvan linnoitus ja palikoiden heittely (huom. tässä ammuksina ne monikäyttöiset Multilinkit). Tämän linnoituksen ohje on seuraava: 
Vedä kaapista kaikki irtoava tavara ulos siltä korkeudelta mille suinkin yllät ja kasaa asunnon kapeimpaan kohtaan. Komeuden voit kruunata verkkareilla, jos koristeluintoa on.

Oma leikkini on ollut ikkunaan tekemäni asetelmat, joita käymme sitten aina ulkoillessa pienimmän kanssa katselemassa. Jokunen kehu on tullut vanhemmiltakin pojilta.  Ihan joka päivälle en jaksa tehdä uutta, mutta aika monena päivänä keksin jotain pientä. Kerrankin olisi ollut käyttöä sille melko valtaisalle pehmolelukokoelmalle, josta osa taitaa odottaa varastoituna Suomessa. Nyt on pitänyt kierrättää niitä muutamia, jotka täältä meiltä löytyvät. Leikkisä mieli onkin kantanut usein päivää parhaiten eteenpäin. Sellaisina päivänä, kun huumori ja ideat tuntuvat olevan tiukassa, on hankalampaa. Mutta hyviä ja huonoja päiviä olisi joka tapauksessa, oli poikkeustilanne tai ei.

 

Ja vaikka olen oppinut, ettei kannattaisi kamalasti yrittää, aion silti kaivaa Pinterest tauluistani ensi viikolla jonkun uuden vinkin ja toteuttaa sen (lasten kanssa tai ilman). Milloin muutenkaan ehtisin niitä kokeilla, ellen nyt. Lupaan raportoida seuraavassa kirjoituksessa miten meni. 

School´s out, for..?..

Viime viikolla Kaliforniassa päätettiin etäopetuksen jatkamisesta lukukauden loppuun saakka. Vaikka tämä oli jo aika odotettavissa, tuntui asia silti todella surulliselta iskulta erityisesti kaikkien lasten kannalta. Meidänkin pojille ikäkavereiden seura ja kielitaidon vahvistaminen myös leikeissä olisi ollut aika tärkeää. Tämä surun tunne ei ole mitenkään kapinallinen eikä koulujen kiinnioloa ole vaikea hyväksyä. Vallitseva tunne on enemmän sellainen alistuva suru koko suunnattomasta tapahtumaketjusta. Kaikkien tunteiden pohjalla on myös ymmärrys siitä, että jos tämä jää tässä touhussa ainoaksi suureksi suruksi meille, voimme olla kiitollisia. Kaikilla näin ei ole. 

Tässä on meitä lähellä olevan Middle Schoolin autio ruokala. Tällä hetkellä koulun pihoissa ja kentillä näkee silloin tällöin perheitä ja kaveruksia ulkoilemassa. Ruokalan penkit toimivat hyvin myös stepperinä lenkillä.

Etäopiskelun keskellä meidän on pitänyt miettiä myös, missä toivoisimme lasten koulun jatkuvan ensi vuonna. Syksyllä lapset eivät aloittaneet alueen lähikoulussa, vaan englanninkielen oppimista tukevalla luokalla naapurialueen koulussa, jonne meiltä ajelee noin kahdeksan minuuttia. Aikuisen kävelyvauhdilla kävelymatka on 40 minuuttia, joten auto on arkena kyllä koulumatkoihin välttämätön. Olemme kaikki olleet tosi tyytyväisiä nykyiseen kouluun. Lapsilla on uusia kivoja kavereita ja minullakin muutama uusi tuttava. Opettajat ja koulun henkilökunta tekevät hyvällä asenteella työtään ja kansainvälinen joukko oppilaita on avartanut kaikkien meidän maailmankuvaa. Toisaalta syksyn tulleen luultavimmin molemmat lapset joutuvat joka tapauksessa pois tutulta luokalta, tavalliselle luokalle. Englantia molemmat ovat oppineet jo sen verran, että opiskelu tavallisilla luokillakin jo onnistunee jotenkin. Todennäköisesti siis omat opettajat ja suurin osa luokkakavereista vaihtuvat. 

Lasten koulun pihassa kasvavat istutusprojektien tuuheat tomaatit ja korkeat auringonkukat.

Lähikoulu vaihtoehtona olisi logistisesti todella kätevä. Voisimme kävellä kouluun ja takaisin. Lisäksi lähikoulun uudet kaverit myös asuisivat todennäköisesti meitä lähellä, joka helpottaisi mahdollisia iltapäivien ja viikonloppujen leikkejä ja saattaisi vahvistaa ystävystymistä. 

Lähikoulun vieressä oli viime viikolla koristeltu kävelytie väriliiduilla. Viereen olivat ohikulkeneet koulun oppilaat kirjoittaneet nimiään.

Koulun parkkipaikan istutukset.

Lapset itse toivoivat tutussa koulussa jatkamista, tietenkin. Uusi ja tuntematon pelottaa aina enemmän, vaikka siinä olisikin odotettavissa jotain hyvää. Toisaalta myös itse ajattelen, että vaikka tutussa koulussa luokka ja opettaja vaihtuisivatkin, olisivat koulun rutiinit, koulurakennus ja osa henkilökunnasta ja oppilaista kuitenkin jo tuttuja. Lisäksi tuntui siltä, että tämä melko pikainen etäkouluun siirtyminen vei kokonaan kunnollisen hyvästelyn ja siirtymiseen valmistautumisen mahdollisuuden pois. Niinpä vaakakuppi tuntui kallistuvan selvästi nykyisen koulun puoleen ja lähetimme toiveen eteenpäin. Kevään mittaan toivottavasti saamme tiedon, miten toivomuksen kanssa käy.

Uusi normaali arki.

Tällä hetkellä, kun emme vielä tiedä kovinkaan tarkkaan, miten paljon tillenpäitä pitää laskea, on aika opetella elämään uutta arkea ja tottua siihen. Kovin montaa viikkoa ei kuitenkaan jaksa pelätä ja ahdistua joka kerta pelottavimmista ja ahdistavammista uutisista tai nauraa vessapaperivitseille. Olenkin näiden sijaan nauttinut nähdessäni sosiaalisesta mediasta ihmisten tarinoita, vinkkejä, kuulumisia ja ajatuksia. Äkkiä niitä onkin tarjolla aiempaa enemmän (saattaa johtua myös siitä, että liityin vihdoin Instagramiin), ne ovat tosi kiinnostavia ja levittävät hyvää mieltä. Oma ruutuaika on kyllä lisääntynyt vähintään yhtä paljon kuin lasten, mutta eiköhän se taas ajan mittaan tasaannu. 

Alueen puutarhurit ovat täydessä työn touhussa. Lehtipuhaltimet pörisevät päivittäin ja uusia puitakin saatiin pihapiiriin.

Patiolla seuraamme istutusten kasvua yritämme olla kastelematta liikaa. Vaikeaa on. 

Uutisia on tietysti pakko seurata, jotta pysyy kartalla tapahtumista, mutta rajansa kaikella. Aivan kuten muutenkin kaikkialla nyt. Kun päivittäisen elämän rajat ovat pienet, on huomio alkanut kiinnittyä pieniin asioihin ympäristössä. Jokaista pensasta ja puuta tulee katseltua tarkemmin, naapuritalojen arkkitehtuuriset yksityiskohdat ovat kohta hallussa ja lasten kanssa huomasimme, miten hienolta näyttää mehiläisen keräämä ja mukanaan kantama siitepöly. Omat patioistutukset ovat nyt aiempaakin tärkeämmät, uuttakin laitoin kasvamaan.

Naapurusto lenkkeilee ja ulkoilee ahkerasti kävelyteillä, jotka aiemmin olivat useimmiten lähes tyhjät. Ruoka tuoksuu aiempaa useammin asuntojen ulkopuolella ja lapsiperheiden vanhempien kanssa tulee vaihdettua paljon puhuvia katseita ohittaessamme toisiamme kahden metrin turvallisen etäisyyden päässä. Helikoptereita pörrää ilmassa aiempaa enemmän, lentokoneita selvästi vähemmän. Moottoritien humina on vaimeampi, mutta kyllä se vieläkin kuuluu päivin ja öin.  

Olen nipistänyt pieniä hetkiä myös omille projekteille. Miten iloiseksi voikaan tulla jostakin valmiista asiasta, kun monet muut palikat ovat levällään, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti.

Parin viikon aikana emme ole käyneet autolla lähikauppaa kauempana, lapset eivät missään. Eilen ajoimme pienen matkan autolla ja kävimme kävelemässä Jeffrey Open Space traililla, joka on lähinnä pyöräily- ja kävelytie tässä lähistöllä. Matkan varrella on kuitenkin kauniita istutuksia, puita ja löytyipä kuiva puronpohjakin, jossa lapset tykkäsivät juosta ja kiipeillä kivillä, tästä ei ole kuvaa, koska touhua piti vahtia. Oli ihanaa nähdä välillä hieman erilaiset maisemat, nyt jaksaa taas ulkoilla lähinaapurustossa. Myös kymmenen minuutin autossa istuminen ja vaihtuvat maisemat tuntuivat aivan uskomattoman ihanalta elämykseltä. 

Luonto on ihanan vihreä nyt ja ilma tavallista raikkaampi sateiden jälkeen.

Mosaiikkiteoksia Jeffrey Open Space trailin varrella. Tällä kohdalla oli myös paljon kukkivia appelsiinipuita. Ihana tuoksu!

 
Koululaisilla on nyt Spring Break, joten etäkoulua ei tällä viikolla ole. Eihän tästä tullut se loma, mitä odotimme, serkkujen vierailu, aavikkoseikkailu, rantapäivät ja pulikoinnit jäivät nyt välistä. Toisella kertaa sitten ja yritetään tehdä lomamuistoja niistä aineksista mitä on tarjolla ja toivotaan, että vietämme jokainen lomamme ja tämän jälkeen koittavat arkipäivät terveinä. Etäkoulusta kuulee paljon kritiikkiä sekä Suomen puolelta että täältä. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut aika vaikuttunut, kuinka nopeasti ja hienosti etäkoulu saatiin järjestettyä. Etäkoulu tuo myös hyvän rakenteen isompien lasten arkipäiviin. Onneksi on Zoomit, Classroomit ynnä muut sovellukset. Minulle ainakin tuli viime viikolla nurkan takana itku ilosta (ja hiukkasen myös surusta), kun näin ekaluokkalaisen juttelevan innoissaan kavereiden ja opettajan kanssa etäyhteyden kautta. Monista lapsista taitaa kouliutua tämän myötä aikamoisia etätyöskentelyn taitajia tulevaisuuden työelämään. 

 

Karanteenikuulumiset Kaliforniasta.

Elämä sellaisena kuin siihen olimme ehtineet tottua, on muuttunut viime viikkojen aikana päivä päivältä enemmän ja todella paljon. Näin on kaikkialla. Koronasta ja karanteeneista puhutaan ja kirjoitetaan yllin kyllin ja varmasti asia on niin mielen päällä sekä kirjoittajilla että lukujoilla, että näitä tekstejä pitääkin olla. Tähän pandemiaan liittyy niin paljon kaikenlaista, että pelko sairastumisesta tai kuolemasta, terveydenhuollon resurssien riittävyydestä, peruuntuneet matkat ja vessapaperimylläkkä taitavat olla vain osa murheistamme vielä pitkän aikaa. Näitä isoja asioita miettiessä alkaa helposti henkeä ahdistamaan jo ilmankin virustartuntaa. Niinpä tässä kirjoituksessa olen yrittänyt keskittyä miettimään kuinka arki on järjestynyt ja saadaan järjestymään juuri tällä tai ensi viikolla. 

Meidän arkemme alkoi muuttumaan enemmän noin kaksi viikkoa sitten. Tiedot maailmalta saivat oman valmiustason nousemaan aiempaa enemmän ja aloin miettiä kauppareissuilla, että kotona olisi ruokaa parin viikon tarpeiksi. Päivien kuluessa tätä varmuusvarastoa piti toki täydentää reilusti lisää. Olen tyytyväinen, että tätä tuli tehtyä. Viime viikon lopussa ja viikonloppuna olisikin ollut hankala käydä kaupoissa. Tyhjiä hyllyjä näin tosin vain valokuvista. Tänään kaupassa käydessäni tavaraa oli jo tarjolla. Palaan kauppareissuun vielä tekstin loppupuolella. Viime viikonloppuna meille tuli vielä ruokatoimituksena lisää maitoa ja tuoretavaraa, kuten hedelmiä. Viikon alussa uusia toimituksia ei enää saanut tilattua. 

Viimeiseksi jääneellä leikkipuistoretkellä pääsimme haistelemaan appelsiinin kukkia.

 Viime viikolla liikuimme enää vain leikkipuistossa ja koululla. Viikonloppuna päätin, että leikkipuiston telineet eivät enää ole hyvä idea. Tämä on rajannut ulkoilumahdollisuuksia paljon. Pienimmän ei mitenkään voi olettaa ymmärtävän, ettei telineisiin voi mennä kuten ennen, joten muukaan leikkiminen puistossa ei nyt onnistu. 
Eräänä aamuna puistossa oli myös runsaasti koiraeläimen jälkiä ja paljon kaivettuja kuoppia. Vieressä erottuivat kanin jäljet. Kovasti tuli mieleen, että kojootti olisi puistossa kania jahdannut. Koira luultavasti komennettaisiin leikkipuistosta pois aiemmin kuin viiden kuopan jälkeen. Mutta nyt ei tee mieli päästää isompiakaan poikia kahdestaan puistoon pallottelemaan, ainakaan aamuisin tai illan lähestyessä. Ulkoiluna toimii meillä tällä hetkellä pallopelit omalla porukalla, hippaleikit, kävely- ja pyöräilylenkit ja hiekkaleikit läheisellä lentopallokentällä. Kunhan sateet taukoavat, voisimme käydä pienillä patikointiretkillä. Uima-altaat ovat kiinni, joten sekin riemu on nyt hetken pois pelistä. 
Omituista on ollut huomata, kuinka yleensä hiljaiset kävelytiet ovat nyt muutamien päivien ajan olleet aivan täynnä kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Kahden metrin etäisyyden säilyttäminen menee ajoittain hankalaksi, paitsi jos yskähtelee hieman.

Koulut laitettiin kiinni maanantaista alkaen. Torstai-iltana ja perjantaina aamulla mietin pitkään, pitäisikö lasten jäädä jo perjantaiksi kotiin. Ajattelin kuitenkin luottaa viralliseen suosituksen, joten perjantai oli vielä koulupäivä. Nyt ajatellen tämä oli ehkä ihan hyvä ratkaisu. Lapset saivat sanoa kunnolla näkemiin ja kuulivat koulujen sulkemisesta opettajilta ja saivat jatko-ohjeita. Koulujen sulkeutuminen oli lasten mielestä kiva juttu. Muutenkin tuntuu, ettei tilanteen vakavuus ihan vielä tavoita alakouluikäisiä. Ehkä hyvä näin. Pari päivää mentiin hyvin kevyellä kotiopetuksella (koodauspelejä ja matikkaa) ja totuttelimme karanteenielämään. Tänään keskiviikkona alkoi koulun järjestämä etäopetus. Opettajilta tulee sähköpostiin jokaiselle päivälle suoritettavat tehtävät ja päivän lopuksi palautettava sähköinen lomake. Ensimmäinen päivä meni näitä erilaisia lomakkeita ja opetusohjelmia hahmottaessa, mutta yllättävän reippaasti tehtävät tulivat tehdyksi. Ekaluokkalaiselle haimme tehtävämonisteita koulun toimiston eteen pystytetystä noutopisteestä. Oli haikeaa käydä hiljaisen koulun pihassa. 

Etäopiskeluun tarkoitettu materiaali oli tarjolla ulkona koulun toimiston luona. Sisällä asioinnit on kielletty mm. koulujen ja vuokratalojen toimistoissa.

 Kotona elämä sujuu hyvin paljon samojen asioiden parissa kuin ennenkin. Miehelle sanoin, että oikeastaan olen elänyt tätä karanteenielämää melko lailla ennenkin. Tietenkään tämä ei ole ihan totta, mutta oikeasti kodin seinien sisällä arkeni ei ole juuri muuttunut. En ehdi edelleenkään  lukea kaikkia niitä romaaneita, jotka olen halunnut aina lukea, ahmia suoratoistopalveluita (aiempaa enempää), opetella monia uusia taitoja (opettelin kuitenkin macrame-solmujen tekemisen), vierailla virtuaalimuseoissa ja kirjoittaa romaania. Laitan ruoat, siivoan jäljet, pesen pyykit, leikin ja pelaan, toimin apuopena, yritän pitää kotitoimistona toimivan lasten makuuhuoneen mahdollisimman epäkiinnostavana paikkana, jotta puolison ei tarvitsisi tehdä etätöitä avokonttorissa. Yritän olla hermostumatta, ahdistumatta, pelkäämättä. Yritän olla ja olen kiitollinen, toiveikas ja tilanteesta huolimatta onnellinen. 

Uusien taitojen opettelua. En jäänyt kovin vahvoille työtiloja jaettaessa.

 Vaikka moni asia mietityttää ja pelottaa asuessamme tällaisessa tilanteessa poissa tutusta systeemistä ja kaukana läheisistä ihmisistä, on meillä kuitenkin nyt ihan hyvä tilanne arjen järjestämisen kannalta. Toinen aikuisista pystyy tekemään huomattavasti paremmin etätöitä, kun toinen hoitaa kodin, etäkoulussa avustamisen ja pienimmän viihdytyksen. Suomessa olisin itse töissä ja tilanne olisi hyvin erilainen. Lapset saattaisivat jatkaa koulussa ja pienin päiväkodissa aikuisten työskentelyn turvaamiseksi. Kollegat, ystävät ja tutut ovat olleet paljon mielessä ja on ollut aiempaakin tärkeämpää katsella kuulumisia sosiaalisesta mediasta ja soitella läheisimpien ihmisten kanssa. Suomen uutiset olemme myös katsoneet lähes päivitttäin. Jollakin tapaa niiden katsominen tekee kaiken paljon todellisemmaksi myös täällä.  

Lukujärjestyksen tein arkipäiville jo viime viikonloppuna ja viikon puolessa välissä täytin sitä vielä yksityiskohtaisemmin. Toistaiseksi tämä päiväohjelma on toiminut mainiosti ja vaikuttaa olevan myös lapsille tärkeä. Myös sopu on säilynyt melko hyvin koko ensimmäisen viikon, toivottavasti tilanne jatkuu samanlaisena. Parhaimpia yhteisiä hetkiä ovat olleet illan leffahetket ja piilohippa talon ympärillä. 

Kauppaan lähtö.

Tänään kävin pitkästä aikaa kaupassa. En ehtinyt saada mistään kertakäyttöhanskoja siinä vaiheessa, kun niitä olisin halunnut hankkia. Otin kauppaan mukaan paremman puutteessa puutarhahanskat, mutta luovuin sitten kaupassa ajatuksesta, koska joka tapauksessa kassalla ostoksia käsittelisi ilman hanskoja sekä kassa että ostosten pakkaaja. Kärryjä oli  desinfioimassa yksi työntekijä ja kaikki kärryt oli desinfioitu valmiiksi ovella. Hanskoja käytin  avatessani kylmälaitteiden ovet. Ruokatarvikkeita ei saanut valikoida. Valitsin hedelmistä valmiiksi pussitetut. Maitotuotteita, lihatuotteita ja munia sai kukin ostaa vain enintään kaksi kappaletta. Munia ei saanut kyllä kukaan. Vessapaperihyllyllä unohdin käydä, voitteko kuvitella. Mutta eiköhän se ruoka edelleen kaikille riitä, kaupassa oli ilahduttavan normaalia kaikesta huolimatta. 

Seuraavat viikot, miten monta niitä nyt tuleekaan olemaan, yritän keskittyä siihen, että mieliala pysyy hyvänä. Tekemistä kyllä riittää, se ei huoleta. Meillä on vielä testaamatta etäjumpat, äänikirjat ja muut nyt laajasti tarjolla olevat sovellukset. Etäkoulu pitää isommat lapset ja minut työn touhussa arkipäivät. Hieman huolestuttaa, alkaako hyvin alkanut englannin kielen hurja kehitysvaihe tästä hieman lapsilla hiipua. Samoin pian kaksi vuotta täyttävä olisi varmasti hyötynyt tässä vaiheessa erilaisten ihmisten seurasta sekä kielen kehityksen, että sosiaalisten taitojen oppimisen osalta. Mutta kaikki nämä asiat ovat nyt toki toissijaisia. Olen yrittänyt välillä ajatella myös tästä seuraavia hyviä asioita. Yhteiskuntien ja ihmisten osaaminen tämänkaltaisten tilanteiden hoidosta kehittyy. Luonto vetää ison ja syvän hengenvedon kaikkialla. Toivottavasti myös opimme arvostamaan erilaisia aiempia itsestäänselvyyksiä paremmin. Ehkäpä myös huomaamme pärjäävämme ilman jotain, mikä aiemmin olisi saattanut tuntua aivan ehdottoman tärkeältä. 

Elämä jatkuu, ihan varmasti.

Veden maku suussa.

Viimeisen parin viikon aikana minulla ei ole ollut kirjoitusaihetta kehittymässä. Yleensä aiheita on ollut useampikin työn alla ja kirjoittaminen on ollut kiinni lähinnä sopivan kirjoitusajan puutteesta. Hahmottelin ajatuksissani joitakin päiviä postausta asioista, jotka aluksi tuntuivat oudoilta ja uusilta, mutta joihin hiljalleen onkin tottunut ja toisaalta niistä asioista, joihin ei edelleenkään meinaa tottua millään. Näitä asioita miettiessäni, huomasin, että todella moni arjessa muuttunut asia liittyy veteen. Niinpä kirjoitan tällä kertaa vedestä. 

Meillä hanasta tulee vain haaleaa vettä, ei kylmää, vaan hieman kädenlämpöistä kylmempää. Suoraan hanasta juotu vesi maistuu minusta edelleenkin ihan viemäriltä. Tai siis se maistuu sellaiselta, miltä viemäri joskus haisee. Onneksi veden suodatin poistaa ikävän maun ja kannun saa myös halutessaan jääkaappiin kylmenemään. Tästä on kuitenkin jatkuvasti ylimääräistä puuhaa juomaveden eteen. Vettä pitää muistaa laskea kannuun suodattumaan, suodatin pitää vaihtaa vajaan kuukauden välein ja suodattimia pitää muistaa ostaa. Kannua on hyvä myös välillä tiskata. Ei sinällään isoja juttuja, mutta arjessa loppujen lopuksi paljon ylimääräistä siihen nähden, että laskisi hanasta veden lasiin ja joisi. Lisäksi vaikkapa juomapullojen täyttö kotona vaatii jokusen tovin, koska yhdestä kannusta riittää vesi vain noin kahteen juomapulloon. Kaupoissa myydään myös huomattavia määriä yksittäisiä eri kokoisia pullovesiä. Itselle jatkuva veden ostaminen ja kertakäyttöisten muovipullojen päivittäinen käyttö tuntuisi vieraalta ja suoraan sanottuna ahdistavalta. Matkoille toki nämä ovat välillä käteviä. Juomavedessä en ole vielä tottunut suodattamattoman hanaveden makuun, mutta haaleaa vettä juon nykyisin ihan sujuvasti. Haalean veden etu on myös, että sitä saa juotua kerralla paljon enemmän.

 Suihkuun oli aluksi vaikea tottua, mutta nyt huomaan, etten enää tuskaile matalaa veden painetta tai sitä, että käsisuihkua ei ole juuri missään. Hiuksia saa huuhtoa jokusen tovin pidempään täällä ja joskus olisi kiva saada liikuteltua vesisuihkua vähän laajemmin, mutta kaipa sitä jotenkin on puhtaana täällä pysynyt näinkin. Lämmintä vettä pitää ainakin meillä odotella aika pitkään ja toisaalta taas varoa, ettei vesi mene liian kuumaksi. Ainakaan meillä ei vaikuta olevan mitään turvarajaa sille, miten kuumaa vettä hanasta saa tulla.

Koska täällä paistaa usein aurinko, sadetta saadaan harvemmin. Välillä sadetta oikeasti kaipaa ilmaa raikastamaan ja luontoa vehreyttämään. Nyt talvella sadepäiviäkin on välillä ollut. Silloin harva käy ulkona. Joulukuussa ulkoilimme poikien kanssa pidemmän sadeputken aikana ja saimme kyllä olla ihan vain omassa seurassamme, ohi ajavista autoista tunnuttiin katsovan hieman pidempään. Nyt viikonloppuna isommat pojat kävivät pelaamassa palloa sateessa isänsä kanssa koulun pihassa. Parkkipaikalle oli ajanut poliisi katsomaan tilannetta. Onhan se aika epäilyttävää ulkoiluttaa lapsia vesisateella. Toisaalta ei se täällä niin välttämätöntä olekaan, luultavasti seuraavana päivänä on jo parempi ilma. Mutta ehkä on ihan hyvä oppia myös siihen, että ulkona voi touhuta myös huonommilla keleillä, varsinkin oikeassa varustuksessa.

Koska sataa harvemmin, täytyy istutuksia ja nurmikkoja kastella keinotekoisesti. Sadettajia onkin ihan joka paikassa. Pihaistutukset ja nurmikot on helppo ymmärtää, mutts myöd kadun vierustan nurmikot ja puut tarvitsevat sadetusta. Pieniä sadettajan päitä näkeekin siellä täällä, kun ne ovat päällä, ainakin osa malleista nousee ylös ja laskee sitten kastelun jälkeen alas. Sadetuksessa käytetään kierrätettyä, puhdistamatonta vettä. Ei kannata juoda, muistutetaan kylteissä tiuhaan. En ole antanut tämän vuoksi myöskään lasten mennä sadettajien alle leikkimään, vaikka houkuttelevaa se joskus olisi. Vesileikkeihin on kuitenkin onneksi hyvin mahdollisuuksia puistoissa ja uima-altailla. 

Vesi ja vessapaperi ovat olleet viimeisen viikon ajan aika monen ostoslistalla myös täällä Kaliforniassa. Hieman omituiselta tuntuu tämä hurja hamstraaminen, koska oikeastaan  loput porukasta joutuvat tahtomattaan tähän touhuun mukaan, kun hamstraamisen jälkeen jotkut tuotteet näyttävät olevan oikeasti loppumassa. Itse en ainakaan ollut huolissani vessapaperin loppumisesta koronaviruksen takia ja yleensä kotona paperia kahden viikon tarpeiksi on. Mutta ostoshuuman kiihtyessä päädyin itsekin tilaamaan pienen laatikon lisävaraksi. Näin sitten pääsin osaksi tätäkin ilmiötä. Ostovettä ovat ihmiset myös hamstranneet innolla. Ystäväni kertoi erään asiakkaan kauhistelleen Costcossa ajatusta siitä, että joutuisi vielä tämän mylläkän yhteydessä palaamaan pimeälle 70-luvulle, jolloin vielä juotiin hanavettä. Että semmoista. 

Pääasiassa vedellä ja saippualla saamme nyt myös pärjätä käsihygienian kanssa. Käsidesin loppuminen meni minulla vähän vielä epäuskoisena ohi ja nyt sitä onkin ollut mahdotonta enää löytää niistä paikoista, joista tavallisesti ostoksia teen. Onneksi tänään saimme yhden pullon kaverilta, joka oli varmuuden vuoksi harvinaisen löydön tehdessään ostanut yhden meillekin. 

Sateisen sunnuntain jälkeen oli ihana huomata, kuinka tässä viikon mittaan pari kuukautta sitten lehtensä pudottaneet puut alkoivat jälleen hennosti vihertää. 

Uhkaava kirjoitusjumi on nyt toistaiseksi selätetty. Katsotaan teenkö seuraavaksi tikusta asiaa.

Rantamaisemia.

Viime viikonloppu oli jälleen pitkä, koska maanantaina täällä vietettiin President´s Dayta eli George Washingtonin syntymäpäivää. Kävimme kahdella lyhyellä retkellä lähistön rantakaupungeissa ja Kalifornia näytti jälleen parastaan.

Sunnuntaina vierailimme Long Beachissa. Aquarium of the Pacific oli mukava vierailukohde, mutta ainakin viikonloppupäivä oli hieman ruuhkaisen tuntuinen. Montereyn akvaario oli mielestämme parempi, mutta hienoja elämyksiä löytyy kyllä molemmista paikoista. 

 

Long Beachin satamaan on ankkuroitu historiallinen Queen Mary. Tuijottelin tätä laivaa ensimmäisen ja toisen luokan ajan koulun liitutaulun yläreunaa kiertävistä kirjaintauluista. Nyt olen nähnyt tuon mystisen Q-kirjaimen ihan oikeasti. Laivaan pääsisi myös vierailulle, nykyisin siellä on ainakin museo ja hotelli.

 

Long Beachilla ruokapaikaksi valikoitui Hooters, kun ensin oli varovasti kurkattu sisään. Tällainen vähän sensuroitu kuva, mutta ei vierailussa nyt oikeasti mitään erityistä sensuroitavaa ollut. Tarjoilijoiden mikroshortsit ja pikkupaidat nyt taitavat olla perustyyliä monella muutenkin. Ruoka maistui ja hiljainen terassi takasi pienimmän päiväunet. Se mikä paikallisissa perusruokapaikoissa tökkii, on runsas kertakäyttöastioiden käyttö. Tuossakin poikien juomat ovat kertakäyttömukeissa. Sama meininki on monessa hotellissa aamupalalla. 

Varsinaisena Presidentin päivänä, maanantaina, suunnattiin iltapäiväksi Laguna Beachille, joka on aina vaan yhtä ihana. Näin ajattelee toki moni muukin, joten rantakaupunki on usein aika ruuhkainen. Nyt tosin ruuhka oli jo poistumissuuntaan, joten saimme parkkipaikan ihan Heisler Parkin kulmilta.

Heisler park on täynnä kauniita istutuksia, taideteoksia, hauskoja kävelyreittejä, piknik-alueita ja pieniä rantoja.

Tätä kaunista maisemaa jäi nyt ikävästi koristamaan myös taaperon jyrkänteen reunalle heittämä pehmolelu. En uskaltanut mennä aidan yli sitä kurottelemaan, hetken kyllä jouduin asiaa puntaroimaan, koska en olisi halunnut jättää roskaa paikalle. Lopulta päädyin siihen, että hampurilaisketjun lelu ei ole putoamisen riskin väärti ja toivon, että joku roskapihdit omaava huomaa tämän ympäristörikkeen piakkoin. 

On se vaan aina kivaa käydä rannassa, vaikka ei mitenkään kovin stressitöntä ja lokoisaa aaltoihin vailla pelkoa juoksevan pienimmän kera.

Laguna Beachilla seuraava kohde onkin käydä jossakin taidegalleriassa tai näyttelyssä. Veikkaan, että kaikenlaista kivaa saattaisi löytyä.