Rantamaisemia.

Viime viikonloppu oli jälleen pitkä, koska maanantaina täällä vietettiin President´s Dayta eli George Washingtonin syntymäpäivää. Kävimme kahdella lyhyellä retkellä lähistön rantakaupungeissa ja Kalifornia näytti jälleen parastaan.

Sunnuntaina vierailimme Long Beachissa. Aquarium of the Pacific oli mukava vierailukohde, mutta ainakin viikonloppupäivä oli hieman ruuhkaisen tuntuinen. Montereyn akvaario oli mielestämme parempi, mutta hienoja elämyksiä löytyy kyllä molemmista paikoista. 

 

Long Beachin satamaan on ankkuroitu historiallinen Queen Mary. Tuijottelin tätä laivaa ensimmäisen ja toisen luokan ajan koulun liitutaulun yläreunaa kiertävistä kirjaintauluista. Nyt olen nähnyt tuon mystisen Q-kirjaimen ihan oikeasti. Laivaan pääsisi myös vierailulle, nykyisin siellä on ainakin museo ja hotelli.

 

Long Beachilla ruokapaikaksi valikoitui Hooters, kun ensin oli varovasti kurkattu sisään. Tällainen vähän sensuroitu kuva, mutta ei vierailussa nyt oikeasti mitään erityistä sensuroitavaa ollut. Tarjoilijoiden mikroshortsit ja pikkupaidat nyt taitavat olla perustyyliä monella muutenkin. Ruoka maistui ja hiljainen terassi takasi pienimmän päiväunet. Se mikä paikallisissa perusruokapaikoissa tökkii, on runsas kertakäyttöastioiden käyttö. Tuossakin poikien juomat ovat kertakäyttömukeissa. Sama meininki on monessa hotellissa aamupalalla. 

Varsinaisena Presidentin päivänä, maanantaina, suunnattiin iltapäiväksi Laguna Beachille, joka on aina vaan yhtä ihana. Näin ajattelee toki moni muukin, joten rantakaupunki on usein aika ruuhkainen. Nyt tosin ruuhka oli jo poistumissuuntaan, joten saimme parkkipaikan ihan Heisler Parkin kulmilta.

Heisler park on täynnä kauniita istutuksia, taideteoksia, hauskoja kävelyreittejä, piknik-alueita ja pieniä rantoja.

Tätä kaunista maisemaa jäi nyt ikävästi koristamaan myös taaperon jyrkänteen reunalle heittämä pehmolelu. En uskaltanut mennä aidan yli sitä kurottelemaan, hetken kyllä jouduin asiaa puntaroimaan, koska en olisi halunnut jättää roskaa paikalle. Lopulta päädyin siihen, että hampurilaisketjun lelu ei ole putoamisen riskin väärti ja toivon, että joku roskapihdit omaava huomaa tämän ympäristörikkeen piakkoin. 

On se vaan aina kivaa käydä rannassa, vaikka ei mitenkään kovin stressitöntä ja lokoisaa aaltoihin vailla pelkoa juoksevan pienimmän kera.

Laguna Beachilla seuraava kohde onkin käydä jossakin taidegalleriassa tai näyttelyssä. Veikkaan, että kaikenlaista kivaa saattaisi löytyä.

Niin, että hampaat näkyvät.

Ennen muuttoa toivoin oppivani täällä hieman enemmän sosiaalista kanssakäymistä, rohkeampaa heittäytymistä ja hymyilemistä. Tutussa ympäristössä on helppo tuudittautua samojen tuttujen ja mahtavaksi seuraksi todettujen ihmisten seuraan. Helposti tottuu myös itse olemaan tietynlainen ja tekemään samoja asioita samalla tavalla. En tarkoita, etteikö uutta voisi oppia itsestään ja muista myös tutussa ympäristössä, mutta tiedän, että ainakin omalla kohdallani sitä tapahtuu hitaammin ja vähemmän huomaamatta silloin, kun ympäristö ei erityisesti pakota muokkaamaan kaikkea uudelleen. 

Sveitsissä asumisen yhteydessä minusta oli voimaannuttavaa huomata, että onnistuin ystävystymään ja tutustumaan aivan uusiin ihmisiin ja luomaan hiljalleen jonkinlaisen  tukiverkoston. Osan kanssa yhteisenä kielenä oli vain melko huonosti puhumani saksa, joten se lisäsi selviytymisen tuntua huomattavasti. Tänne saapuessa minulla olikin jo jonkinlainen perusluottamus siihen, että uusia tuttuja ja ystäviä löytyy kyllä ja niin on onneksi myös käynyt. Ja vaikka osasin uusia ystäviä toivoa, ei se vähennä kiitollisuuden tunnetta siitä, että olen heitä kohdannut. Kiitos siis kaikki uudet ja vanhat ystävät ja tutut.

Ystävyyttä juhlittiin koulussa amerikkalaisiin tyyliin makeasti ja runsaasti. Jokaiselle luokan oppilaalle tuli valmistella kortti tai pieni yllätys. Reippaasti pojat kirjoittelivat 60 nimeä kortteihin. Ihan hauska perinne, mutta onhan tässä taas aika lailla popsittavaa.

Tämän hetken suurin haaste ei liitykään niin paljon muihin kuin itseeni. Nyt nimittäin olisi kiire oppia se hymyilemisen taito. Kuoromme valmistautuu kovaa vauhtia kilpailuihin ja yksi tavoite on toki hyvä ulkoinen esiintyminen koreografioineen sekä eläytyminen kappaleiden tunnelmaan ja sanomaan. Ja hymyillä pitäisi jatkuvasti. Olen luonteeltani usein hieman vakava, vaikka hyvästä, osuvasta huumorista nautinkin. Minun on vaikea hyväksyä teeskentelyä ja niinpä harvoin itsekään näin teen. Mutta esiintyessä on pakko vähän teeskennellä, ainakin minun on. Tähän asti laulaessa olen kuvitellut hymyileväni tai ainakin olevan innostuneen näköinen ja ihan mukana. Videolta jälkeen päin katsottuna olen jäykkä ja totinen. Mitään siitä, mitä luulen antavani ulospäin, ei näy. Niinpä uusin harjoiteltava asiani onkin nyt sitten hymyileminen ja keinona tähän taitaa olla lähinnä "fake it, till you make it." 

Harjoitteluvideon näkeminen sai minut kyllä väistämättä miettimään, voiko asia toistua myös muussa elämässä. Ajattelenko jonkin asian olevan itsestään selvästi minusta näkyvissä, vaikka se todellisuudessa ei ole. En usko, että ongelmaa on ikävien tunteiden kohdalla. On varmasti aika selvää, kun olen vihainen, ärtynyt, väsynyt ja turhautunut (eli aivan liian usein). Mutta näkyykö se, kun olen iloinen, tyytyväinen, rakastava tai ihan muuten vaan kiltillä päällä. Vai piiloutuuko positiivinen tunne helpommin vain omiin ajatuksiin. Entä jos ei tavallisessakaan elämässä oikeasti hymyile niin paljon kuin luulee tekevänsä. Tätä täytyy varmaan jollakin keinolla tarkkailla. Ensin kuitenkin keskityn vähintään lauluharjoituksissa siihen, että hampaat näkyvät. Sen pitäisi näyttää hymyltä, vaikkei niin aidosti koko ajan hymyilyttäisikään, näin vinkkasi kuoromme johtaja. Toki normaalielämässä taidan edelleen pyrkiä vähän aidompaan suoritukseen. Tällä hetkellä ainakin kovasti hymyn aihetta löytyy lähestyvästä keväästä ja kesästä, Suomen vieraiden odotuksesta ja ainakin hetkittäin melko mutkattomasti sujuvasta arjesta.

Täällä on ilmeisesti kevät, kun kirsikkapuut (tai ainakin kovasti sen näköiset) kukkivat. Ensimmäiset villikukatkin taitavat olla jo ilmestyneet. Niitä täytyy päästä kukkuloille vielä katsomaan.

  

Venice, Los Angeles.

Viikko sitten ajelimme sunnuntaipäiväksi Los Angelesiin katselemaan Venicen maisemia. Sää oli sumuinen ja pilvinen, eivätkä pilvet hälvenneet totuttuun tapaan päivän mittaan, joten Venice näyttäyi meille ehkä värien suhteen hieman normaalia hailakampana. Mutta onneksi alue on itsessään sen verran värikäs ja mielenkiintoinen, ettei auringon puuttuminen kovasti haitannut. 

Aloitimme alueeseen tutustumisen kävelemällä kanaalien varrella ja katsellen toinen toistaan erikoisempia ja kiinnostavampia rantataloja. Kaikissa oli nähtävillä jotain omaperäistä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Pienillä pihoilla, talojen seinillä ja laitureilla oli nähtävillä jos jonkinlaista taiteellista viritystä. Idea Venetsian tuomisesta Kaliforniaan on kyllä ollut ihan hieno ja toimii vieläkin. 

Eräälle sillalle sai ripustaa omat toiveensa lepattelemaan. Kyllä sinne taisi suomeksikin pari toivetta jäädä.

Rannalla kävelimme pitkin kävelytietä, joka oli kyllä aikamoinen markkinapaikka. Erityisemmin ei innostanut pysähdellä mitään katsomaan, mutta pysähtelemättäkin selvisi, että myynnissä oli lähinnä ruokaa,  pikkutuhmasti ja välillä isommin tuhmasti tekstitettyjä vaatteita, kannabista, turistitavaraa ja rantavarusteita. Välillä näkyi myynnissä erilaisia taideteoksia, Muscle Beachin kohdalla myytiin proteiinijuomaa. Rantakadulla oli myös paljon kaikenlaisia esiintyjiä. Lasten mielestä rantakatu oli liian sekava ja meluisa. Olin samaa mieltä. Pidinkin paljon enemmän Abbot Kinney Boulevardista. Sieltä minulla ei ole kuvia, koska olimme niin nälkäisiä, että huomio meni ruokapaikan etsintään. Katu oli kuitenkin täynnä kaikenlaista mielenkiintoista ja tutkimisen arvoista, pieniä putiikkeja ja muotiliikkeitä, kahviloita ja lounaspaikkoja täynnä terveellistä ja tietenkin tosi luomua ruokaa. Ehkä teenkin joskus toisen retken Veniceen ilman rattaita ja lapsia. Löysimme onneksi lopulta myös meille sopivan (kirjaimellisesti) ruokapaikan. Lemonade- ketjun ravintola oli oikein kiva kokemus kaikille, rattaatkin mahtuivat sisään.

 

Mukavaa tekemistä kaikille löytyi eniten rannasta. Leikimme tovin leikkipuistossa, katselimme surffareita ja skeittaajia. Kodittomien elämä mietitytti taas kovasti lapsia. Venicessä näkyikin kaikenlaisia ajan viettäjiä. Urheilijoita, koripalloilijoita, surffareita, perheitä, turisteja, kaupustelijoita, ja joitakin, jotka halusivat vain ottaa turvalliset torkut paikalla tulevien ja menevien ihmisten tuomassa suojassa. Leikkipuistossa pienin halusi taas leikkiä mieluiten toisten leluilla, joten juttelimme hetken aiemmin alueella asuneen perheen kanssa. He pitivät kovasti Venicestä, mutta lasten kanssa kokivat kuitenkin paremmaksi ja turvallisemmaksi asua hieman eri puolella kaupunkia. Täällä on kyllä hauskaa ajautua pieniin keskustelutuokioihin siellä täällä. Huomaan, että hiljalleen myös oma varautuneisuus on hieman laskenut ja osaan suhtautua näihin small talk tilanteisiin kevyemmin. Kaikkien käytyjen keskusteluiden ei tarvitse johtaa mihinkään. Vaikeinta mielestäni on ollut small talkin lopetus tilanteissa, joissa tietää, että toisia tuskin enää kohtaa. " Oli kiva tavata" toimii kuitenkin ihan hyvin ja yleensä sen pystyy sanomaan sitä tarkoittaen. 

Venicestä pois ajaessamme saimme muistutuksen siitä, miksi täällä ajellaan aina auton ovat lukossa. Kadunkulmassa sekava mies hortoili autotielle ja autoa kohti pahvinpalaa heiluttaen. Ehkä hän oli kyytiä vailla, ehkä jotain muuta, mutta olin iloinen, että tiesin ovien olevan lukossa ja ettei kadunkulmaan tarvinnut pysähtyä. 

Kuuluisa Muscle Beach oli aamupäivällä ihan tyhjillään. Ei ollut Arnold treenaamassa.

Skeittipaikalla oli hauska katsoa temppuja.

 

 

 

 

 

Venice on täynnä muraaleita, suuria ja pieniä. Jonkun kulman takaa katseli myös suuri Jim Morrison. Venicen maisemissa myös the Doors sai alkunsa. Teini-ikäinen minä on oikein innoissaan, että täälläkin tuli nyt käytyä.

Simmarit, leggarit, flip flopit ja maski.

Halusin kirjoittaa jotakin pukeutumisesta. Tämä kirjoitus kannattaa lukea semmoisella pohja-ajatuksella, että kirjoitan tätä rikkinäisissä collegehousuissa ja halvassa T-paidassa, jonka etumusta koristaa kukkaprintin lisäksi kuivunut riisi. Eli kyseessä ei ole mikään vogue-tason muotipäivitys, vaan lähinnä arkisia huomioitani pukeutumisesta. 

Kun muutimme, matkalaukkuun pääsivät vain vaatekaapin parhaimpina säilyneet ja lempivaatteiksi muodostuneet vaatteet. Paljon vaatteita siirtyi kierrätykseen, loppuun kulutetut niin sanotut kotivaatteet heitettiin pois ja talvisemmat tamineet pääsivät odottamaan tulevia talvia. Muuton jälkeen onkin ollut pakko hiljalleen täydentää perusvaatetusta, samalla olen hieman etsinyt uusia vinkkejä pukeutumiseen ja tarkkaillut paikallisia tyylejä.

Arkiasun kulmakiveksi ovat itselleni täällä muodostuneet legginsit ja lenkkarit. Muutama vuosi sitten arastelin urheiluvaatteisiin pukeutumista muualle kuin lenkille, onneksi pääsin tästä  eroon. Lasten kanssa liikkuessa ja leikkiessä urheiluvaatteiden ominaisuudet ovat paikallaan. Välillä täällä näkee tosi voimakkaita printtejä ja kuvioita housuissa, suosittuja ovat myös legginsit, joissa verkkomainen kangas korvaa osan trikoosta esimerkiksi raitoina. Olen nähnyt urheilulliset legginsit yhdistettävän myös virallisempaan, siroon jakkuun yläosana. Se toimi kauniisti, kun jalassa oli kevyemmät matalapohjaiset kengät lenkkareiden sijaan. 
Lyhyet yläosat (eli esiteinivuosieni napapaidat) saavat kuitenkin kohdallani vielä jäädä kauppaan ja urheilurintaliivien päälle sujahtaa minulla paita, vaikka alan olemaan tämän suhteen selvässä vähemmistössä esimerkiksi spinning-tunnilla.  

Tämä blogiteksti oli hankala kuvitettava. Kerrankin vahinkoräpsäyksestä oli hyötyä.

Kengät ovat täällä melko edullisia ja outlet-myymälöistä saa kengistä usein vielä lisäalennuksia, kun ostaa useamman parin. En tiedä voisiko se olla salaisuus siihen, että monen ihmisen kengät näyttävät olevan niin uudet ja puhtaat, vaaleissakin väreissä. En ole onnistunut vielä löytämään salaisuutta tähän. Meidän perheen lenkkarit näyttävät aina kovasti juostuilta (enemmän siellä pientareen puolella kuin tiellä), niissä on aina hiekkaa, aina, vaikka olisi juuri tyhjentänyt lisäksi joku kulma tai merkki alkaa repsottaa viimeistään viikon kuluttua käyttöönotosta. Mutta sitkeästi aion vielä pitää kiinni periaatteestani kuluttaa käyttövaatteet ja jalkineet loppun asti. Tätä tosin helpottaa, että se loppu näyttää tulevan vastaan yllättävän pian. 

Talviaikaan on ollut mielenkiintoista seurata, miten osa porukasta tallustelee Uggin saappaissa tai niitä paljon muistuttavissa villavuorisissa kengissä, osalla on varvassandaalit. Lisälämpöä jälkimmäinen henkilö saattaa kuitenkin hakea samaan aikaan toppatakista. Mutta vaikka suomalaiselle tämä tuntuu oudolta, täytyy myöntää, että kyllä ilmaston puolesta tämäkin kombinaatio täällä onnistuu, jos ei ole varpaista palelevaa sorttia. Toisaalta olen nähnyt myös sandaaleita pörrövuorisella sisuksella, joten viluvarpaisille sandaalifaneille löytyy vaihtoehto.
Osalla käytössä on ollut toppatakki. Venicessä katu-uskottavat isät ja äidit hengailivat puistossa paksuissa villapipoissa. Onhan täällä viileä välillä, mutta lähinnä sellaista Suomen syyskuuta tai huhtikuuta. Kylmän tunnekin voi olla niin suhteellinen asia. Sadepäiviin varaudutaan täällä lähinnä sateenvarjoilla. Lapsillekaan ei ole tarjolla kuravaatteita tai kosteutta edes vähän kestäviä paksumpia ulkohousuja. Kumppareita lapsille on, mutta sukat kastuivat näissä söpöissä asusteissa ensimmäisessä lätäkössä ihan litimäriksi.

Pukeutumisaihe hypähti silmille myös kirjasta, jota tällä hetkellä luen. Pääsin onnellisesti jälleen kiinni lukemisharrastukseen ja tällä hetkellä kesken on Donna Tarttin Jumalat Juhlivat Öisin. Erityisesti tämä pätkä kiinnitti huomiota. "Olen taitava sulautumaan mihin tahansa ympäristöön -koskaan ei ole nähty niin kalifornialaista koulupoikaa, eikä niin holtitonta ja tunteetonta lääketieteen opiskelijaa- mutta kaikista ponnisteluistani huolimatta en koskaan onnistu sulautumaan ympäristöön täydellisesti vaan jään aina jossain suhteessa erilliseksi samalla tavoin kuin vihreä kameleontti säilyy erillisenä olentona vihreällä lehdellään, vaikka olisi kuinka täydellisesti omaksunut kyseisen sävyn pienimmätkin yksityiskohdat. Aina kun Bunny syytti minua töykeästi ja julkisesti siitä että paitani oli polyesterisekoitetta tai huomautti arvostelevasti että aivan tavalliset housuni, jotka eivät mitenkään eronneet hänen housuistaan, pilasi muka ´lännentyylinen leikkaus´, suuri osa tämän leikin tuottamasta ilosta johtui hänen erehtymättömästä ja verikoiramaisesta vainustaan, että kaikista aiheista juuri tämä sai minut kiusaantumaan kaikista pahiten." 

Hymähdin erityisesti tuossa polyesterisekoitteen kohdalla, koska sen runsaus kiinnitti minunkin huomioni tänne muuton jälkeen. Lisäksi tässä kohdassa oli varsin hienosti kuvattu sopeutumisen vaikeutta, kun ajatusta laajentaa vielä pukeutumisen ulkopuolellekin. Hieman aiemmin samassa kirjassa mainitaan myös kalifornialainen halpahintainen ja mauton pukeutuminen. En tiedä onko tämä totta, kuvaisin pukeutumista ennemmin sanoilla rento ja huoleton ja epäilemättä täältä on mahdollista löytää hyvin kallista ja varsin muodikasta päälle pantavaa myös.   

Mutta polyesteri on täällä tosiaan kovassa käytössä ja siitä vaikuttaa saavan vaikka minkälaista pehmeää ja pörröistä pintaa tekstiileihin. Nyt talviaikaan täällä on ollut myynnissä paljon  pörröisiä takkeja ja paitoja. Ihanan tuntuisia ja hauskoja, mutta täyttä tekokuitua. Hankin yhden edullisen ja vähän urheilullisemman pörröpaidan kokeeksi, koska en ollut ihan varma, onko tyyli ihan oma. Sattumalta lapset katsoivat Monsters Inc elokuvaa samana iltana, kun koekäytin uutta Kalifornian talvityyliäni. Sanotaan asiasta vaikka sen verran, että ensi Halloweenin asu on minulla väriä myöten melkein valmis. 

Usein myös lasten vaatteissa ainakin osa materiaalista on polyesteria. Jouluksi ostetuissa yhteensopivissa pyjamissa saattoi olla niin, että sama pyjama oli aikuisille valmistettu puuvillasta ja lapsille polyesteristä, koska yöpukujen täytyy olla lapsilla joko kireitä kuin makkaran kuori tai paloturvallista materiaalia. Niinpä siis puuvillaiset ovat näitä kireitä (joista täytyy muistaa valita aina paria ikävuotta reilumpi koko) ja löysemmät yöpuvut sitten ilmeisesti jollakin tavalla paloturvallista tekokuitua. Myös lasten päiväpeittoja etsiessäni, polyesteri osoittautui ylivoimaisesti suosituimmaksi materiaaliksi. Targetissa vierähtikin tovi ennen kuin löysin puuvillaiset vaihtoehdot. 

Stitch Fix pakettia on hauska avata. Mukana saa myös yhdistelyehdotuksia uusille vaatteille.

 Täällä olisi hauska kierrelleä kaupoissa ja outleteissa enemmänkin, mutta kovin pitkät ostosreissut eivät meidän porukalla onnistu ja useimmiten aikaa on lähinnä lasten hankintoihin. Syksyllä törmäsin Stitch Fix palveluun, joka on ollut ihan hauska kokeilu. Toimii ainakin minulle, koska pidän yllätyksistä. Palvelun kautta olen hankkinut myös joitakin vaatteita, joihin ihastuin vasta sovittaessa. Kaupoissahan tälläisia ei usein tule edes kokeiltua. Hämmästyttävän istuvia ja sopivia vaatteita olen kuitenkin arkikäyttöön saanut, vaikka osa on päätynytkin palautukseen. Stitch Fix tarjoaa kaikille asiakkaille myös alennuslinkin jaettavaksi blogeilla tai sosiaalisessa mediassa. Tässä linkki, jos joku Yhdysvalloissa asuva haluaa palvelua kokeilla. 
(Stitch Fix ei ole tässä blogitekstissä sponsorina tai muuna vaikuttajana.)

Kalifornia on tuonut paljon rentoutta pukeutumiseen ja myös lasten pukemiseen. Ilmasto on tähän armollinen, kenellekään ei useinkaan tule niin kylmä, etteikö siitä selviäisi.  Kerrospukeutumisella pärjää pitkälle sekä kylmällä ja kuumalla. Kesälläkin tämä on hyvä muistaa, sillä vaikka ulkona kerroksia tarvitaan vähemmän, on sisätiloissa usein lämpimälle kerrokselle käyttöä. Ja erityisen lämpimästi täällä kannattaa pukeutua elokuviin mennessä. 

 
Viime viikot ovat tuoneet katukuvaan myös uuden asusteen, hengitysmaskin. Varsinkin alkuviikosta muun muassa koululla näki paljon maskeja käytössä. Toistaiseksi tutkimukset eivät taida puoltaa maskin käyttöä arkielämässä, mutta sairastuneiden ja heidän lähipiirissä olevien ihmisten kannattaisi maskia käyttää. Tässä yksi uutisjuttu monien joukosta asiasta. Toivon, että kaikenlainen tietoisuuden lisääntyminen Corona-uhan myötä saisi ihmiset kuitenkin tekemään enemmän oikeasti hyödyllisiä asioita, kuten pesemään niitä käsiä. Elelemme kuitenkin jatkuvasti myös lukuisan muun taudinaiheuttajan kanssa. Tietysti maski voi auttaa olemaan koskettelematta kasvoja, mutta veikkaan, että maskia tulee päivän aikana korjailtua, kohoteltua, poistettua syömisen ja juomisen ajaksi, jolloin tämäkin hyöty on hieman kyseenalainen.
Meidän alueellamme on todettu tällä hetkellä yksi tartunta. Toistaiseksi kuitenkin rauhallisesti seuraamme tilannetta ja elämä jatkuu entiseen malliin. Tänään taidamme kaivaa kaapin kätköistä simmarit ja mennä pitkästä aikaa uimaan.