Venice, Los Angeles.

Viikko sitten ajelimme sunnuntaipäiväksi Los Angelesiin katselemaan Venicen maisemia. Sää oli sumuinen ja pilvinen, eivätkä pilvet hälvenneet totuttuun tapaan päivän mittaan, joten Venice näyttäyi meille ehkä värien suhteen hieman normaalia hailakampana. Mutta onneksi alue on itsessään sen verran värikäs ja mielenkiintoinen, ettei auringon puuttuminen kovasti haitannut. 

Aloitimme alueeseen tutustumisen kävelemällä kanaalien varrella ja katsellen toinen toistaan erikoisempia ja kiinnostavampia rantataloja. Kaikissa oli nähtävillä jotain omaperäistä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Pienillä pihoilla, talojen seinillä ja laitureilla oli nähtävillä jos jonkinlaista taiteellista viritystä. Idea Venetsian tuomisesta Kaliforniaan on kyllä ollut ihan hieno ja toimii vieläkin. 

Eräälle sillalle sai ripustaa omat toiveensa lepattelemaan. Kyllä sinne taisi suomeksikin pari toivetta jäädä.

Rannalla kävelimme pitkin kävelytietä, joka oli kyllä aikamoinen markkinapaikka. Erityisemmin ei innostanut pysähdellä mitään katsomaan, mutta pysähtelemättäkin selvisi, että myynnissä oli lähinnä ruokaa,  pikkutuhmasti ja välillä isommin tuhmasti tekstitettyjä vaatteita, kannabista, turistitavaraa ja rantavarusteita. Välillä näkyi myynnissä erilaisia taideteoksia, Muscle Beachin kohdalla myytiin proteiinijuomaa. Rantakadulla oli myös paljon kaikenlaisia esiintyjiä. Lasten mielestä rantakatu oli liian sekava ja meluisa. Olin samaa mieltä. Pidinkin paljon enemmän Abbot Kinney Boulevardista. Sieltä minulla ei ole kuvia, koska olimme niin nälkäisiä, että huomio meni ruokapaikan etsintään. Katu oli kuitenkin täynnä kaikenlaista mielenkiintoista ja tutkimisen arvoista, pieniä putiikkeja ja muotiliikkeitä, kahviloita ja lounaspaikkoja täynnä terveellistä ja tietenkin tosi luomua ruokaa. Ehkä teenkin joskus toisen retken Veniceen ilman rattaita ja lapsia. Löysimme onneksi lopulta myös meille sopivan (kirjaimellisesti) ruokapaikan. Lemonade- ketjun ravintola oli oikein kiva kokemus kaikille, rattaatkin mahtuivat sisään.

 

Mukavaa tekemistä kaikille löytyi eniten rannasta. Leikimme tovin leikkipuistossa, katselimme surffareita ja skeittaajia. Kodittomien elämä mietitytti taas kovasti lapsia. Venicessä näkyikin kaikenlaisia ajan viettäjiä. Urheilijoita, koripalloilijoita, surffareita, perheitä, turisteja, kaupustelijoita, ja joitakin, jotka halusivat vain ottaa turvalliset torkut paikalla tulevien ja menevien ihmisten tuomassa suojassa. Leikkipuistossa pienin halusi taas leikkiä mieluiten toisten leluilla, joten juttelimme hetken aiemmin alueella asuneen perheen kanssa. He pitivät kovasti Venicestä, mutta lasten kanssa kokivat kuitenkin paremmaksi ja turvallisemmaksi asua hieman eri puolella kaupunkia. Täällä on kyllä hauskaa ajautua pieniin keskustelutuokioihin siellä täällä. Huomaan, että hiljalleen myös oma varautuneisuus on hieman laskenut ja osaan suhtautua näihin small talk tilanteisiin kevyemmin. Kaikkien käytyjen keskusteluiden ei tarvitse johtaa mihinkään. Vaikeinta mielestäni on ollut small talkin lopetus tilanteissa, joissa tietää, että toisia tuskin enää kohtaa. " Oli kiva tavata" toimii kuitenkin ihan hyvin ja yleensä sen pystyy sanomaan sitä tarkoittaen. 

Venicestä pois ajaessamme saimme muistutuksen siitä, miksi täällä ajellaan aina auton ovat lukossa. Kadunkulmassa sekava mies hortoili autotielle ja autoa kohti pahvinpalaa heiluttaen. Ehkä hän oli kyytiä vailla, ehkä jotain muuta, mutta olin iloinen, että tiesin ovien olevan lukossa ja ettei kadunkulmaan tarvinnut pysähtyä. 

Kuuluisa Muscle Beach oli aamupäivällä ihan tyhjillään. Ei ollut Arnold treenaamassa.

Skeittipaikalla oli hauska katsoa temppuja.

 

 

 

 

 

Venice on täynnä muraaleita, suuria ja pieniä. Jonkun kulman takaa katseli myös suuri Jim Morrison. Venicen maisemissa myös the Doors sai alkunsa. Teini-ikäinen minä on oikein innoissaan, että täälläkin tuli nyt käytyä.