School´s out, for..?..

Viime viikolla Kaliforniassa päätettiin etäopetuksen jatkamisesta lukukauden loppuun saakka. Vaikka tämä oli jo aika odotettavissa, tuntui asia silti todella surulliselta iskulta erityisesti kaikkien lasten kannalta. Meidänkin pojille ikäkavereiden seura ja kielitaidon vahvistaminen myös leikeissä olisi ollut aika tärkeää. Tämä surun tunne ei ole mitenkään kapinallinen eikä koulujen kiinnioloa ole vaikea hyväksyä. Vallitseva tunne on enemmän sellainen alistuva suru koko suunnattomasta tapahtumaketjusta. Kaikkien tunteiden pohjalla on myös ymmärrys siitä, että jos tämä jää tässä touhussa ainoaksi suureksi suruksi meille, voimme olla kiitollisia. Kaikilla näin ei ole. 

Tässä on meitä lähellä olevan Middle Schoolin autio ruokala. Tällä hetkellä koulun pihoissa ja kentillä näkee silloin tällöin perheitä ja kaveruksia ulkoilemassa. Ruokalan penkit toimivat hyvin myös stepperinä lenkillä.

Etäopiskelun keskellä meidän on pitänyt miettiä myös, missä toivoisimme lasten koulun jatkuvan ensi vuonna. Syksyllä lapset eivät aloittaneet alueen lähikoulussa, vaan englanninkielen oppimista tukevalla luokalla naapurialueen koulussa, jonne meiltä ajelee noin kahdeksan minuuttia. Aikuisen kävelyvauhdilla kävelymatka on 40 minuuttia, joten auto on arkena kyllä koulumatkoihin välttämätön. Olemme kaikki olleet tosi tyytyväisiä nykyiseen kouluun. Lapsilla on uusia kivoja kavereita ja minullakin muutama uusi tuttava. Opettajat ja koulun henkilökunta tekevät hyvällä asenteella työtään ja kansainvälinen joukko oppilaita on avartanut kaikkien meidän maailmankuvaa. Toisaalta syksyn tulleen luultavimmin molemmat lapset joutuvat joka tapauksessa pois tutulta luokalta, tavalliselle luokalle. Englantia molemmat ovat oppineet jo sen verran, että opiskelu tavallisilla luokillakin jo onnistunee jotenkin. Todennäköisesti siis omat opettajat ja suurin osa luokkakavereista vaihtuvat. 

Lasten koulun pihassa kasvavat istutusprojektien tuuheat tomaatit ja korkeat auringonkukat.

Lähikoulu vaihtoehtona olisi logistisesti todella kätevä. Voisimme kävellä kouluun ja takaisin. Lisäksi lähikoulun uudet kaverit myös asuisivat todennäköisesti meitä lähellä, joka helpottaisi mahdollisia iltapäivien ja viikonloppujen leikkejä ja saattaisi vahvistaa ystävystymistä. 

Lähikoulun vieressä oli viime viikolla koristeltu kävelytie väriliiduilla. Viereen olivat ohikulkeneet koulun oppilaat kirjoittaneet nimiään.

Koulun parkkipaikan istutukset.

Lapset itse toivoivat tutussa koulussa jatkamista, tietenkin. Uusi ja tuntematon pelottaa aina enemmän, vaikka siinä olisikin odotettavissa jotain hyvää. Toisaalta myös itse ajattelen, että vaikka tutussa koulussa luokka ja opettaja vaihtuisivatkin, olisivat koulun rutiinit, koulurakennus ja osa henkilökunnasta ja oppilaista kuitenkin jo tuttuja. Lisäksi tuntui siltä, että tämä melko pikainen etäkouluun siirtyminen vei kokonaan kunnollisen hyvästelyn ja siirtymiseen valmistautumisen mahdollisuuden pois. Niinpä vaakakuppi tuntui kallistuvan selvästi nykyisen koulun puoleen ja lähetimme toiveen eteenpäin. Kevään mittaan toivottavasti saamme tiedon, miten toivomuksen kanssa käy.