Giddyup!

Piakkoin olemme olleet puoli vuotta Kaliforniassa. Enää kaikki energia ei kulu uusien asioiden hahmottamiseen ja arkirutiinitovat kutakuinkin hallussa. Arkirutiineihin on kuulunut myös iltakoomailu television ääressä. Päivän aikana inspiraatiota ja intoa löytyisi vaikka mihin, mutta kun ilta saapuu ja lapset nukkuvat, omat voimat riittävät enää iltapalaan ja jaksoon Netflix-viihdettä. Pahimpia ovat illat, jolloin on ensin nukahtanut itse lasta nukuttaessa, kiskonut itsensä vielä hetkeksi hereille ja onnistunut siinä, minkä jälkeen tv-ilta jatkuukin liian pitkään voimatorkkujen turvin tuhoten myös seuraavan päivän jaksamisen. Näitä iltayhdeksän voimatorkkuja ei useinkaan ymmärrä kanavoida siihen hyödylliseen tekemiseen, koska herätessä olo on niin väsynyt, että luova ajattelu ja tekeminen tuntuu yhtä tahmealta kuin paikallinen sokerimuro sormissa. Ehkä uuden vuoden alkaminen tai puolen vuoden etapin lähestyminen sai minut ajattelemaan, etten enää voi syyttää laiskuudestani muuttojärkytystä ja sopeutumisvaihetta. On tullut aika oikeasti miettiä, miten saisin puristettua itselleni lisää aikaa toteuttaa omia harrastuksia, haaveita ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä pysytellä mukana oman alan kehityksessä, vaikka työelämän ulkopuolella nyt olenkin. 

Haahuilin viime viikolla hetken Barnes and Noble-kirjakaupassa. Kotiin päätyi piirustuskirja, kirjoitusopas ja paketti pienen seinävaatteen tekemistä varten. En ole mikään elämäntaito-oppaiden suurkuluttaja, niinpä ostoskoriin singahtanut Writer´s Boot Camp 2 (Rachel Federman) hieman yllätti itsenikin. Ostos oli kyllä hyvä, olen saanut puolikkaasta kirjasta jo paljon vinkkejä kuinka saada ajankäyttö järjestykseen. Tärkeimpiä käytännön vinkkejä tähän asti: Jos haluaa jotakin, on luovuttava jostakin ja mene nukkumaan illalla ja herää aiemmin aamulla ja tee se mitä pitää tehdä paremmalla energialla. Jälkimmäistä olin kerennyt pohtia jo itsekin ja puolisokin sitä ehdotti oman sekä Mark Wahlbergin kokemuksen syvällä rintaäänellä. 
Tänään heräsin viideltä, mutta jatkossa voisin tätä vielä hiukan aikaistaa. Katsotaan, miten kokeilu tästä etenee.

Uutuuskirjan käytöstä käydään kovaa kamppailua. Kumpi ehtii täyttää enemmän sivuja?

Todellisuudessa minulla on päivittäin aikaa omille puuhille muutama tunti. Aikaa on kuitenkin pakko olla enemmän nyt kuin tulevaisuudessa taas työssä käydessä. Kadun varmasti, jos en käytä nyt hyödyksi näitä muutamia hetkiä.  

Kuva internetistä.

Yleensä tämä oma aika ei ole yhtenäistä. Päiväuniaika on meillä arvaamaton, omaa aikaa voi olla reilu tunti tai puolisen tuntia. Välillä pelkäsin lyhyitä päiväunia niin, etten edes tarttunut mihinkään hyödylliseen tekemiseen, jonka keskeyttäminen olisi sitten harmittanut. Tavallaan näin hukkasin siis sen lyhyenkin ajan. Toivon, että pääsisin huonoista tavoista eroon ja olisin hieman tuottavampi jatkossa. Olen jakanut eri päiville eri keskittymisalueet. Yhtenä päivänä kirjoitan joko blogia tai kirjoitusharjoituksia, toisena päivänä luen oman alan artikkeleita. Yhden päivän omistan käsitöille, koska tällä hetkellä vain haaveilen joskus valmistuvista töistä. Huhtikuun alun kuorokilpailukin lähestyy, joten harjoiteltavaa ja opeteltavaa on paljon. Laulaminen saakoon siis oman päivänsä. Viides päivä on liikuntapäivä, mutta tähän päivään mahtunee myös tekemättä jääneiden asioiden tekemistä. Viikonloppuna saan tehdä, mitä huvittaa (kuulostipa kivalta, puhun kuitenkin edelleen siitä tunnista tai kahdesta). 

Sveitsissä asuessa pääsin kokeilemaan uudelleen lapsuuden ja nuoruuuden rakasta harrastusta, laskettelua, mahtavilla ja pitkillä rinteillä. En voinut uskoa, että olin pitänyt harrastuksesta niin monta välivuotta. Tuntui kuin olisi löytänyt itsestään jonkun kadonnen osan, kun jalat hiljalleen muistivat mitä tehdä ja lumi pöllysi takana. Vannoin, että en enää pidä niin pitkiä taukoja hauskasta harrastuksesta, vaikka ihan joka talvinen juttu laskettelu ei senkään jälkeen ole ollut. 
Muutama kuukausi sitten jotenkin hiljalleen ymmärsin jälleen uuden ulottuvuuden nykyisessä asuinpaikassamme. Asumme täällä villiin länteen kuuluvassa osavaltiossa. Aloin haaveilla ratsastamisesta ja hevosista. Niin olen tehnyt oikein tosissani viimeksi noin kymmenen vuotiaana, tuolloin kävin muutamilla ratsastusleireillä ja luin Nummelan ponitalleja ja Hevoshulluja, kuten varmaan jokainen itseään kunnioittava hevostyttö. Laskettelusta saamani hyvä olo mielessäni varasin siis itselleni viime viikonloppuna tunnin maastoratsastusretken. Irvine Regional parkissa järjestetään lähes päivittäin maastoratsastusretkiä, joille voivat aloittelijatkin osallistua. Ratsastaminen oli ihanaa! Opin, että cowboyt työnsivät bootseihinsa luonnossa kasvavaa valkoista salviaa ehkäistäkseen hajuja. Näin lintuja (vihdoinkin myös maantiekiitäjän, kojootin näin ennen joulua, kun se jolkotteli autotien yli), metsäpalosta toipuvia kaktuksia, avaria maisemia. Olisi kyllä tehnyt mieli ravata ja hevonenkin tuntui haluavan mennä kovempaa, mutta kiltisti kuitenkin pysyimme viiden ratsastajan ja kahden oppaan jonossa. Ehdottomasti menen kyllä vastaavalle retkelle uudelleen ja pieni halu heräsi myös osallistua ratsastustunnille, jotta voisin oikeasti palauttaa mieliin niitä pieniä taitoja, joita minulla ehkä hevosen käsittelystä on vielä jossakin. Ilokseni huomasin myös, että kuoron harjoitusleirin illanvietto on "full-on western hoedown". Mitä ikinä se tarkoittaakin, niin ainakin minulla on nyt hyvä syy hankkia itselleni ihan oma cowgirl-hattu. 

Näitä elämyskokemuksiani voinkin nyt käyttää inspiraationa omien tavoitteiden tavoittelussa. Kannattaa uskaltaa yrittää ja vaikka kävisi niinkin huonosti, kuten tälle ensimmäiselle contour-piirustukselleni, voi ainakin sanoa tehneensä jotakin sillä ajalla, jonka on saanut.  

Tämä oli kyllä nolo suoritus. Ehkä ei olisi kannattanut aloittaa tekstiilin muotojen hahmottelusta. Kokeilen paria muuta tehtävää, mutta voi olla, että siemailen kahvini jatkossa ilman, että yritän käyttää sitäkin aikaa hyödyksi.

Joten kiitos ihanasta syksystä Mrs. Fletcher, Witcher, Kuningatar Elisabeth ja Anne with an E. Nyt on aika selvittää täällä 400 mailia Silicon Valleysta etelään How To Live With Myself ihan oikeassa elämässä.