torstai 22. elokuuta 2019

Koti-ikävä ja muita tauteja

Ulkomaille muuttaessa tulee yleensä aina aluksi kuherruskuukausi, jota seuraa jonkin mittainen koti-ikävä, sitten hiljalleen sopeutuminen ja kotiutuminen. Minun kuherruskuukauteni oli tällä kertaa valitettavasti todella lyhyt. Olen potenut koti-ikävää jo pari viikkoa.Voi tosin olla, ettӓ kyseessӓ on vasta jonkinlainen alkushokki. Eihӓn tӓӓllӓ kuitenkaan niin pitkӓӓn ole oltu. Tunne ei ole jatkuva tai kaiken yllä vellova, mutta välillä kyllä hyvinkin selkeä. Ikävän aallonharjalle pääsee päivittäin, kun kädet palavat hanan alla tulikuumassa vedessä tai kun varmuuden vuoksi makuuhuoneessa iltaisin tehty hämähäkkitarkastus tuottaa tuloksia tai useampia. Minulle on ollut yllättävän kova paikka myös julkisen liikenteen verkoston huomattava huononeminen sille tasolle, etten voi siihen päivittäin turvautua. Olen tuntenut olevani tosi jumissa kotona. Pidempien matkojen kävelyt eivät myöskään ole etenkään lasten kanssa vaihtoehto kuumuuden ja porottavan auringon vuoksi.

Tunnistan myös ulkopuolisuuden tunteen, joka minua vaivasi myös Sveitsissä. Ehkä aiempi kokemus herättelikin vanhan tunteen esiin aivan liian aikaisin. Joka puolella tuntee itsensä vähän hölmöksi ja oudoksi. Ajattelin, että englanninkielisessä maassa tällaista oloa ei niin helposti tulisi, koska kieli on kuitenkin tuttu. Lisäksi amerikkalainen kulttuuri on tuttua viihteestä, jota olen imenyt ahneesti kuin lapsi pillimehua monessa muodossa ala-asteikäisestä asti. Voi olla, että sarjojen ja elokuvien tapahtumia ja hahmojen todellisuutta väistämättä siirtää ja peilaa omaan maailmaansa ja kulttuuriinsa sopivaksi huomaamatta, vaikka tietääkin asioiden tapahtuvan jossakin muualla. Mutta hankalaa välillä on. Monia asioita tehdään niin eri tavalla koskien kommunikointia ja muitakin tapoja ja tottumuksia. On hankala muistaa sanoa excuse me, kun ohittaa jonkun vähänkään läheltä. Vaatii myös ajatustyötä käyttää "How are you?"- kysymystä vain tervehdyksenä ja sanoa aina sama "I´m good, how  are you?" takaisin. Ja nämä olivat asioita, jotka tiesin jo etukäteen. Todelliset hankaluudet ovat varmaan vielä edessä, kunhan ensin keksin, mitä kaikkea en vielä tiedä ja tajua. Ehkä siis odotin itseltäni parempaa tietämystä ja sopeutumiskykyä kuin mitä todellisuudessa omaan.  

Toki kivat asiat täällä ovat edelleen innostavia ja hienoja. Pääosin nautin uusista asioista ja maisemista aina, kun kodin ulkopuolelle pääsemme. Mutta kaikki uusi väsyttää enemmän, puhumattakaan pienimmän lapsemme jokseenkin kuluttavasta ikävaiheesta. Tämä yhdistelmä onkin ollut ehkä vähän liian iso pala kakkua. 

Kaikelle on kuitenkin aikansa. Ehkä saan vielä oman kuherruskuukauteni ja tiedän, että alun hankaluudet väistyvät hiljalleen kyllä, kun malttaa odottaa ja käy tarpeeksi paljon erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Säännöllinen viikko-ohjelma auttanee aikanaan myös.Tӓhӓn asti parhaita lӓӓkkeitӓ ovat olleet lenkkeily, sosiaaliset tilanteet ja suomenkielinen musiikki. Erityisesti SMG tuntuu toimivan mainiosti lenkkeilyyn yhdistettynӓ.

Koti-ikävää ehdotteli sairastumisensa syyksi myös tuleva ekaluokkalainen, joka vilustui iltauinnilla ja heräsi seuraavana aamuna kuumeisena. Lento Suomeen olisi hänen mukaansa parantanut taudin. Turvauduimme kuitenkin aluksi paikalliseen lääkäriin ja vaikuttaa siltä, että vakuutusyhtiön ei tarvitse kuitenkaan lentolippuja ostaa, tavalliset lääkkeet taitavat tämän korvatulehduksen parantaa. Suomesta tuotujen särky-ja kuumelääkkeiden seuraksi kaappiin pääsi nyt myös purukumin makuista Tylenolia. 
Paikallisella walk in- klinikalla kaikki sujui kyllä oikein joutuisasti ja hyvin. Työskentely oli tehokasta, tarkkaa ja ystävällistä. Ainakin tällaisessa perustapauksessa. Vaikein osuus oli kaikenlaisten esitieto- ja lupalappujen täyttely. Ja se oli juuri sellaista kuin kaikissa amerikkalaisissa sarjoissa. 

Nyt siis odottelemme toipumista. Luulen ja oikeastaan toivon, että korvatulehdus paranee ensin. 




Kuvat iltalenkin varrelta ja kotipihasta. Aurinko tuntuu laskevan muuten yllättӓvӓn aikaisin. Illan valoisa aika loppuu aina ihan kesken.


        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muuttoilmoitus

Blogini on saanut uuden osoitteen, joka on nytkun.life  . Olen jo pitkään toivonut blogille parempaa ulkoasua, mutta Blogger ei oikein omill...